Siirry sisältöön

UUTISET

15.12. Loimun nuoret pakoittivat VaLePan viisieräiseen

15 joulukuun, 2018

Raision Loimu ja VaLePa Sastamala Tampere pelasivat kauden toisen viisieräisen Raisiossa, kun Loimun nuorisokaarti pakotti VaLePan hikoilemaan täyden iltapuhteen Kerttulassa ennen voiton ja kahden sarjapisteen matkaamista Sastamalaan. Ottelun loppunumeroiksi kirjattiin 2-3 (25-27, 25-20, 18-25, 25-22, 11-15). Kauden toinen piste sarjakärjeltä oli kuitenkin hyvä saalis Loimulle. Voitto oli vähän aikaa sitten 40 vuotta täyttäneen VaLePan seurahistorian 500. pääsarjassa runkosarja ja pudotuspelit yhteen laskien.

Kovassa otteluruuhkassa olevat joukkueet pelasivat lauantaina hieman normaalista poikkeavin kokoonpanoin. VaLePan nimivahvassa rosterissa rotaatio oli tutumpaa, mutta Loimu esitteli muutaman vielä kotiyleisöllekin vieraamman nuoren pelaajan, kun ison osan ottelusta kuusikosta puolet oli vielä A-juniori-ikäisiä. Isoimman näytönpaikan sai hakkuri Oskari Keskinen, joka pelasi ensimmäisen kokonaisen Mestaruusliiga-ottelunsa muutamia tuplavaihtoja lukuun ottamatta.

Ottelun avauserä oli tasainen ja sen ratkaisu nähtiin vasta jatkopalloilla, kun Loimun Pablo Guzman torjui Urpo Sivulan peipin niukasti leveäksi. Toinen erä aaltoili puolelta toiselle, kunnes Loimun päävalmentaja Christophe Achtenin ottama tuplavaihto käänsi erän lopullisesti Loimulle. Tuplavaihto otettiin tilanteessa 14-17 ja Loimu nousi välittömästi passari Tomi Saarisen syöttövuorolla tasoihin. VaLePan päävalmentaja Radovan Gacicin aikalisät tilanteissa 17-17 ja 20-18 eivät pysäyttäneet Loimun rynnistystä erävoittoon.

Loimun toisen erän lopun hyvä vire ei säilynyt pitkän erätauon jälkeiseen kolmanteen erään, vaan sen alusta tuli katastrofaalinen, kun VaLePa karkasi nopeasti 1-8 johtoon. Erän alkupuolella Jan Helenius sai tehdä Loimun yleispelaajan tontilla tilaa nuorelle Väinö Rahkolle. Erän puolivälissä Loimu viritteli pientä kiriä, kun tuplavaihdon myötä kentälle jälleen tullut Saarinen syötti jälleen ässän Olli Kunnarin käsistä. Ilo jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi ja VaLePa karkasi 13-16 tilanteesta selvään erävoittoon.

Neljänteen erään Tomi Saarinen jäi passariksi ja Karri Sihvonen otti 300. pääsarjaottelunsa pelanneen Tuomas Koppasen paikan kentällä. Koko ottelussa vain 18 virhettä tehnyt Loimu teki neljännessä erässä selvästi eniten virheitä, kun VaLePa sai seitsemän pistettä Loimun avittamana, mutta siitä huolimatta erä oli Loimun hallintaa. Kotijoukkue marssi kohti erävoittoa, kun Väinö Rahko sivalsi nelospaikalta tilanteeksi jo 23-19 ja esitteli sen jälkeen nielurisojaan mallikkaasti Kerttulan äänekkäälle kotiyleisölle. Loimu luuli jo siirtäneensä ottelun ratkaisun viidenteen erään, kun Pablo Guzman torjui joukkueelleen 25. pisteen, mutta tarkkasilmäinen verkkotuomari Kenneth Aro näki tilanteessa verkkovirheen ja VaLePa sai vähän venytettyä erän ratkaisua. Viidennessä erässä VaLePan kokemus ja kovuus osoittautuivat vielä liian koviksi nuorella ryhmällä pelanneelle Loimulle. Urpo Sivula ja Olli Kunnari tekivät päätöserässä yhteensä yhdeksän pisteistä VaLePalle.

Sivula jakoi kiitosta hyvin taistelleelle kotijoukkueelle: ”Vissiin tykätään pelata täällä pitkiä pelejä. Täällä on sikäli mukava pelata kun on vastassa sellainen joukkue, joka laittaa oikeasti vastaan eikä vaan kävele halliin ja odota että mitä tuo VaLePa tekee. Oikeasti mukava kun joku laittaa vastaan. Itse vetelin niin paljon kun kädestä lähti ja korkealta yritin lyödä. Ei siinä mitään suuntia paljon ollut, mutta osui ihan hyvin.”

Loimun parhaana palkittu hakkuri Oskari Keskinen nautti saamastaan vastuusta tehden 17 pistettä tehoin +10. Hän oli itsekin kohtalaisen tyytyväinen otteisiinsa: ”Turha oli jännittää enää, kun kentällä on käyty ennenkin. Ei siinä mitään uutta kumminkaan. Ihan ok, mutta kyllä siinä parannettavaakin löytyy, mutta ei nyt pettynytkään tarvitse olla.”

Keskinen oli joukkueensa paras pistemies. Kovassa vireessä oleva keskitorjuja Pablo Guzman teki 14 pistettä tehoin +11. Nuori yleispelaaja Väinö Rahko sai myös isosti vastuuta ja vastaanotti 55% tarkkuudella ja päätti saamansa passit 60% teholla. VaLePan Urpo Sivula nakutti joukkueelleen peräti 32 pistettä tehoin +23. Myös kokenut Olli Kunnari nautti Mikko Eskon tarkasta tarjoilusta tehden 21 pistettä.

  • Olen todella tyytyväinen pisteeseen. Sanoin joukkueelle, että jos he haluavat pelata, niin pitää uskoa että voivat voittaa jokaisen joukkueen. Teimme ehkä joitain tyhmiä virheitä, mutta kaiken kaikkiaan teimme vain 18 virhettä koko pelissä. Se on hyvä suoritus. Olen tyytyväinen nuoriin poikiin, he pelasivat ensimmäisessä kunnon näyttöpaikassaa hyvin, kehui Loimun Achten.

Loimun otteluruuhka jatkuu ennen joulua vielä kolmen tärkeän ottelun verran. Sunnuntaina isketään Mestaruusliigan paikalliskamppailu Loimaalla ja keskiviikkona loimaalaiset matkustavat Raisioon, jossa isketään Suomen Cupin ratkaiseva puolivälieräottelu. Viimeinen puristus ennen joulua on liigaottelu Vantaalla Ducksin vieraana.

Katso myös: TilastotValokuvatEnergiapisteet ja Smilen positiivisimmat pelaajat

Ottelun jälkeisessä mediatilaisuudessa ottelua kommentoivat Urpo Sivula, Oskari Keskinen, Radovan Gacic ja Christophe Achten:

 

10.12. Loimu jahtaa Ettaa, joka saapuu tiistaina Raisioon vierailulle

10 joulukuun, 2018

Sunnuntaina Tiikerit puhtaasti Raisiossa pessyt Loimu jatkaa kotiotteluputkeaan tiistaina, kun Etta saapuu Oulusta vierailulle. Etta on tällä hetkellä sarjataulukossa sijalla 4. ja Loimu takaa-ajajan asemassa sijalla 5. Otteluita Ettalla on pelattuna kaksi enemmän kuin Loimulla.

Joukkeet ovat kohdanneet sarjassa jo kahdesti. Molemmat ovat pitäneet täydet pisteet kotisalissaan lukemin 3-1. Ettan kauden erikoisuuksiin kuuluu se, että oululaiset ovat voittaneet sarjaa johtavan Savo Volleyn jo kahdesti täyden pistepotin arvoisesti luvuin 3-1.
Ottelussa tullaan näkemään tasaisia taistelupareja kaikilla osa-alueilla. Joukkueidensa ykköshakkurit Samuli Kaislasalo ja Joonas Jokela olivat molemmat kesällä miesten maajoukkueen vahvuudessa. Ja kakkoshakkureistakin edellisen kotaamisen Ettalle kääntänyt Ettan Ville Sorvoja on entisiä maajoukkueringin pelaajia ja Loimun Oskari Keskinen taasen nuorten maajoukkueen vakiokasvoja. Molemmin puolin verkkoa myös yleispelaajaosastolta löytyy laatua. Ettan Antti Ronkainen ja Eetu Pennanen saavat vastaansa kotijoukkueen kovan kaksikon Ossi Rumpunen & Viktor Lindberg.

Ottelussa ovat vastakkain myös kenties Mestaruusliigankaksi värikkäintä valmentajapersoonaa, kun Ettan Olli Kuoksa tuo joukkonsa Loimun Christophe Achtenin kotipesään. Eensimmäisessä kohtaamisessa Kerttulassa nähtii kovaa henkistä ja verbaalista kädenvääntöä, joka päättyi kuitenkin ystävälliseen halaukseen heti ottelun päätyttyä. Kuoksa on ollut jo kahdeksan vuotta Ettan peräsimessä ja saavutti juuri 300 ottelun rajapyykin päävalmentajana.

Ottelun isäntänän toimii Turun Osuuskauppa, jonka vihreällä S-Etukortilla pääsee nauttimaan ilmaiseksi huippuottelun tunnelmasta nauttimaan. Loimu ja TOK järjetävät ennen ottelua somessa Ässäkisan, jossa pitää arvata kuka syöttää ottelun ensimmäisen ässän. Oikein arvanneiden kesken arvotaan S-Ryhmän 50€ lahjakortti. Ennakkoon ottelun paras ässäsyöttäjä on ollut Antti Ronkainen.

9.12. Loimu pesi Tiikerit suoraan kolmessa erässä

9 joulukuun, 2018

Loimun ja Kokkolan Tiikereiden kaksi ensimmäistä lentopallon Mestaruusliiga-kohtaamista olivat päättyneet kotivoittoihin eikä kolmas tehnyt poikkeusta tässä suhteessa, kun Loimu pesi tiikerit Kerttulan liikuntahallissa puhtaasti luvuin 3-0 (25-18, 25-19, 25-12). Loimu oli sunnuntaina kaikessa vieraita askeleen jos toisenkin edellä eikä ottelun voittajasta syntynyt edes kunnon taistelua.

Ottelun ensimmäiset pallot olivat värikkäitä ja illan tuomarilinjaakin aseteltiin paikoilleen heti alkumetreillä. Loimu vahvisti jo ratkaisevan tuntuiseksi venynyttä etumatkaansa, kun Pablo Guzman torjui tilanteeksi 16-11. Tiikerit nousi vielä kahden pisteen päähän, mutta Tuomas Koppasen ja Guzmanin neljällä torjuntapisteellä isännät karkasivat selvään erävoittoon.

Toinen erä noudatti ensimmäisen kaavaa ja Loimu karkasi tuntuvalle karkumatkalle jo erän alussa. Ratkaisupisteitä isännät tekivät jälleen torjumalla. Erän lopussa Tiikerit kaunistelivat lukemia Antti Leppälän syöttövuorolla, mutta todenteolla vieraat eivät pystyneet isäntiä haastamaan toisessakaan erässä. Lauantaina Loimaalla Tiikerit heräsivät taistelemaan pitkän erätauon jälkeen, mutta sunnuntaina vieraat eivät pystyneet samaan. Loimu hankki kahden ensimmäisen erän tapaan tuntuvan johtoaseman jo erän puoliväliin mennessä. Ottelun viimeinen piste tuli illan käsikirjoitukseen hyvin sopivasti Tiikereiden virheellä, kun Jiri Hännisen aloitussyöttö painui Loimun takarajan yli.

Ottelun paras pistemies oli Loimun hakkuri Samuli Kaislasalo, joka teki 14 pistettä tehoin +9. Loimun liekehtivä keskitorjuja Pablo Guzman merkkautti tällä kertaa 12 pistettä tehoin +9. Torjuntoja argentiinalaiselle kertyi viisi kappaletta. Loimun tasaväkisestä passarikaksikosta passivastuun kantoi sunnuntaina alusta loppuun Tomi Saarinen. Tiikereistä kaikki laitapelaajat olivat enemmän tai vähemmän vaikeuksissa, vaikka joukkueen vastaanotto oli hyvää eikä passari Anton Välimaankaan iltapuhteessa ollut suuremmin moittimista. Tiikereiden paras pistemies oli hakkuri Edvarts Buivids, joka kirjautti 12, mutta teholukema jäi vain yhden plussan puolelle.

Loimu napsi kolmessa erässä peräti 12 torjuntapistettä. Kaislasalo oli hyvillä mielin helpohkon iltapuhteen päätyttyä: ”Hyvä come back meiltä viime Kokkolan peliin verrattuna. Meidän torjunta-puolustus oli niin hyvällä mallilla että kunhan ei tehty virheitä, niin koppeja tuli.”

Loimun päävalmentaja Christophe Achten kertoi joukkueen tehneen paljon töitä virheiden hallinnan kanssa ja se olikin paljon paremmalla mallilla kuin joukkueiden edellisessä kohtaamisessa Kokkolassa ja viime viikonloppuna Loimun pohjoisen kiertueella. Tiikerit sen sijaan teki liki erän verran pisteitä Loimulle omilla virheillään. Achten jakoi kiitosta myös passivastuun kantaneelle Tomi Saariselle: ”Hän ottaa askeleita eteenpäin joka päivä. Hän aloitti vähän epävarmasti, mutta paransi pelin edetessä ja osoitti taas että pojasta on tulossa mies. Johtajuuttakin alkaa löytyä jo.”

Mestaruusliigan sarjataulukossa takaisin viidenneksi nousseen Loimun tiivis kotiotteluputki jatkuu jo tiistaina, jolloin vastustajaksi saapuu sarjanelonen Etta Oulusta.

Katso myös: TilastotValokuvatEnergiapisteet ja Smilen positiivisin pelaaja

Ottelun jälkeisessä mediatilaisuudessa kommentoimassa pelaajista Anton Välimaa ja Samuli Kaislasalo sekä päävalmentajat Mikko Keskisipilä ja Christophe Achten:

 

7.12. Tiikerit käynnistää sunnuntaina Loimun kotipeliputken

7 joulukuun, 2018

Loimulla on edessä tiivis neljän kotipelin rypäs vielä ennen joulutauolle rauhoittumista. Ensimmäinen näistä otteluista isketään sunnuntaina, kun Tiikerit saapuvat Raisioon toistamiseen tällä kaudella vierailulle. Kokkolalaiset saapuvat Raisioon Loimaan kautta, jossa he kohtaavat lauantaina Hurrikaanin. Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen Loimun juhlaottelussa päättyi Loimun 3-0 voittoon, mutta Kokkolassa Tiikerit oli parempi luvuin 3-1. Loimu ja Tiikerit ovat molemmat pelaneet neljätoista ottelua. Sarjataulukosat Loimu löytyy sijalta 5. ja Tiikerit 8.

Kerttulassa nähdään sunnuntaina Mestaruusliigan pistepörssin tehohakkurit Tiikereiden latvialainen Edvarts Buivids sekä Loimun Samuli Kaislasalo. Myös keskiosastolla nähdään kovaa taistelua, kun Loimun hyvässä torjuntavireessä olevat keskipelaajat Pablo Guzman ja Tuomas Koppanen saavat vastaansa Tiikereiden Simon Honen ja Antti Leppälän.

Kokkolalaisten passipeliä pyörittää nuorten maajoukkueesakin esiintynyt Anton Välimaa. Joukkeen toinen passari on kokenut Kalle Määttä, muttahän ei ilmeisesti ehdi kuntoutumaan käsivammastaan vielä tähän otteluun. Loimun päävalmentaja Christophe Achten on käyttänyt viime aikoina runsaasti molempia passareitaan ja monesti ottelun ratkaisija onkin löytynyt vaihtopenkiltä. Kaksi hyvää passaria ovat mahdollistaneet myös taktisten lyhyiden vaihtojen tekemisen.

Joulun lähestyessä myös Loimun ottelun arpajaisissa on jälleen jouluista twistiä – sunnuntaina palkintoina on muiden palkintojen ohella Myllyn Prisman lahjoittama herkkukori ja Turun Mestaripalvin lahjoittama kinkkulahjakortti! Otteluisäntänä toimii LähiTapiola Varsinais-Suomi.

Loimu – Tiikerit
su 9.12. klo 17:00
Kerttulan liikuntahalli
Otteluisäntä: LähiTapiola Varsinais-Suomi
Ottelun Facebook-event

2.12. Lakkapäälle 300. voitto Loimun kustannuksella

2 joulukuun, 2018

Loimun viikonlopun Pohjois-Suomen kiertueen saldoksi tuli yksi sarjapiste, kun lauantain 3-1 Etta-tappion perään tuli sunnuntaina tappio Rovaniemellä Team Lakkapäälle lukemin 3-2 (25-23, 25-22, 19-25, 15-25, 15-12). Voitto oli Lakkapäälle (edeltäjät PerPo ja Santasport) seurahistorian 300. pääsarjavoitto runkosarjassa. Tätä tasalukuvoittoa rovaniemeläiset hakivat jo tovin, mutta viisi edellistä yritystä Mestaruusliiga-parketeilla päättyi tappioihin.

Sunnuntain ottelu oli kaksijakoinen. Lakkapää vei kaksi ensimmäistä erää nimiinsä tasaisista loppulukemista huolimatta suht selvästi. Loimun peli oli hukassa ja vaikeuksia oli niin vastaanotossa kuin hyökkäyksessäkin. Passarin paikalla vaihtelivat Tomi Saarinen ja Kasper Vuorinen, mutta kumpikaan heistäkään eivät olleet parhaalla tasollaan. Pitkällä erätauolla Christophe Achten otti vaisusti pelanneen hakkuri Samuli Kaislasalon (6 pistettä ja tehot -1) vaihtoon ja siirsi Ossi Rumpusen hakkurin paikalle. Rumpusen paikan taas otti Jan Helenius. Loimu piristyikin muutoksesta ja sai pelinsä kulkemaan samalla kun kotijoukkueen takki pääsi ehkä vähän aukeamaan helpon kotivoiton toivossa. Ottelun ratkaisu siirtyi viidenteen erään, jonka hahmoksi nousi Lakkapään kanadalaishakkuri Jason McCarthy, joka teki 15 pisteen erässä peräti 10 pistettä tehoin +8. Ottelun kolme viimeistä pistettä olivat McCarthyn käsialaa, kun hän ensin hyökkäsi joukkueensa 13. pisteen ja torjui sen jälkeen kahdesti Heleniuksen iskulyönnin.

– Ikinä ei ole ihannetilanne, kun joutuu kesken pelin vaihtamaan roolia, mutta vaihdot auttoivat ja saimme peliä kulkemaan. Meillä oli otteluun todella vaisu alku. Vastaanotto ei toiminut kahdessa ensimmäisessä erässä ollenkaan, harmitteli Loimun kapteeni Ossi Rumpunen.

Ottelun paras pistemies Jayson McCarthy teki koko ottelussa 29 pistettä. Loimun parhaat pistemiehet olivat 20 pistettä tehneet Ossi Rumpunen ja Pablo Guzman. Myös toisella keskipelaajalla kulki, sillä Tuomas Koppasen saldo oli 12 pistettä ilman ainoatakaan virhettä. Hyökkäysten lisäksi Loimun keskitorjujat kunnostautuvat torjunnassa, sillä Guzman merkkautti 8 ja Koppanen 6 torjuntapistettä. Joukkueena Loimu voitti torjunnat 17-9.

Loimun hikinen marras-joulukuun jakso jatkuu seuraavaksi kotipeliputkella, kun 9.12. Kerttulaan saapuu Tiikerit, 11.9. Etta ja 15.12. VaLePa. Näiden jälkeen isketään vielä Suomen Cupin välieräpaikasta Hurrikaanin kanssa kotipelin merkeissä 19.12.

Katso myös: Tilastot

loimu_tunnus_oranssi

Raision Loimu ry
c/o RajuLive Oy
Hiidenkatu 7 G
20360 Turku

+358 (0) 44 043 2116
info(at)raisionloimu.fi

Vieritä ylös