Siirry sisältöön

UUTISET

15.2. Otteluraportti: Loimu virheili tärkeät pisteet Hurmokselle

15 helmikuun, 2020

Lentopallon Mestaruusliigassa on käynnissä kiihkeä taistelu pudotuspelipaikoista ja -asetelmista. Raision Loimu on valunut sarjataulukossa taistelemaan sijoista 6.-9. Ducksin, Ettan ja Hurmoksen kanssa. Ja lauantain 0-3 (22-25, 19-25, 25-27) kotitappio Karelian Hurmokselle tiesi Loimun valahtamista juuri tuolle 9. sijalle, eli ensimmäiselle pudotuspeleistä ulos jäävän paikalle.

– Tuntuu että oli tasainen peli, mutta silti jäätiin joka osa-alueella jälkeen. Virheitä tuli. Etenkin syöttövirheitä tuli koko ajan. Aika aaltoilevaa peliä, harmitteli Loimun heikon vastaanoton perässä ottelun lyhyydestä huolimatta raskaan iltapuhteen suorittanut passari Tomi Saarinen.

Mestaruusliigan kuntopuntari ei tällä hetkellä Loimua imartele. Käsillä on kauden tähän asti tärkeimmät pelit päävastustajia vastaan ja Loimun tappioputki on venynyt jo viiden ottelun mittaiseksi. Joukkueen viisari osoittaa siis väärään suuntaan. Viime otteluissa Loimun päällimmäinen ilonaihe on ollut Blake Leesonin hakkuripelaaminen ja Trent O’Dean totutun vahvat otteet keskiosastolla. Lauantainakin yleispelaajat olivat jälleen vaikeuksissa. Sekä Tamir Hershko että Kasimir Vuorinen jäivät tehoissa pakkaselle. Yleispelaajaosaston valonpilkahdus oli Väinö Rahkon ensiminuutit peliasussa tämän kalenterivuoden puolella.

Lauantaina päällimmäiset syyt tappiolle oli valtava määrä omilla virheillä Hurmokselle lahjoitetut pisteet sekä vieraiden vahva syöttötyöskentely. Loimun vastaanotto oli vaikeuksissa läpi ottelun ja lisäksi ihan jokaisella osa-alueella oli epätarkkuutta otteissa. Ottelun jokainen erä päättyi Loimun pelaajan tekemään virheeseen.

Loimun etsikkoaika oli pitkän erätauon jälkeen, kun Hurmos kenties odotti voiton tulevan jo itsestään. Loimu nousi erän lopussa Joel Laakson syöttövuorolla rinnalle ja ohikin, mutta lopullinen sinetti jäi iskemättä, kun Laakson syöttö painui pitkäksi tilanteessa 25-24. Virhe oli harmillinen päätös hyvälle syöttövuorolle, sillä paineet olivat jo selvästi siirtyneet Hurmoksen kenttäpuolisolle. Tämän jälkeen Hurmos puristi väkisin rinnalle ja ohi.

– Pelattiin hyvin 2,5 erää, mutta sitten alettiin odottamaan voiton tulevan itsestään. Jos Loimu olisi hoitanut kolmannen erän, niin en osaa sanoa miten olisi käynyt, kommentoi Hurmoksen päävalmentaja Aigars Birtzulis.

Ottelun paras pistemies oli Loimun hakkuri Blake Leeson, joka teki 20 pistettä tehoin +12. Muut Loimun laitapelaajat jäivät tehoissa pakkasen puolelle. Trent O’Dea teki 8 pistettä. Hurmokselta hakkuri Ville Louhela ja keskipelaaja Eugene Stuart tekivät 11 pistettä mieheen. Ottelun merkittävin tilastomerkintä oli kuitenkin Loimun virheillään Hurmokselle tekemät peräti 31 pistettä mikä on kolmen erän otteluun paljon. Näistä virheistä 16 syntyi syöttövirheillä.

Loimun päävalmentaja Kasper Vuorinen ei silitellyt tappioputkeen ajautunutta joukkuettaan: – Meillä on sellainen tilanne että siinä on nyt ryhmä poikia eikä yhtään miestä. Enkä puhu nyt iästä. Meidän vastanotto on ollut haavoittuvainen koko kauden ja se jatkui tänään. Ja syöttöpelaaminen taas on ollut heikkoa.

KATSO MYÖS: TilastotValokuvatEnergiapörssi ja positiivimmat pelaajat

Ottelun jälkeisessä mediatilaisuudessa kommentteja antamassa Ville Louhela, Tomi Saarinen, Aigars Birtzulis ja Kasper Vuorinen:

14.2. Otteluennakko: Raisiossa lauantaina panokset katossa

14 helmikuun, 2020

Lentopallon Mestaruusliigassa eletään jänniä hetkiä, kun kevät ja pudotuspeliaika lähenee. Sarjataulukon pudotuspeliviivan tuntumassa käydään kiihkeää kamppailua sijoista 6.-9., jossa vain kolmen pisteen sisällä ovat Ducks, Etta, Loimu ja Hurmos. Näistä joukkueista Ducksilla on kaksi peliä enemmän pelattuna kuin muilla.

Lauantaina näistä pudotuspelipaikoista ja -asetelmista kamppailevista joukkueista Raisiossa kohtaavat Loimu ja Hurmos. Ottelussa on panoksena paljon muutakin kuin vain kolme sarjapistettä. Hurmos on parantanut peliään kauden mittaan, vaikka joukkueen latvialaishakkurilta jäi kausi kesken jo kauden alkumetreillä. Hurmoksen hyvän vireen sai viime viikonloppuna kokea myös Loimu, kun joensuulaiset kukistivat raisiolaiset luvuin 3-1.

Loimun hakkurin tehtävät harteilleen ottanut Bleake Leeson on ollut viime otteluissa joukkueen parhaimmistoa keskitorjuja Trent O’Dean rinnalla. Lauantaina loimulaiset tarvitsevat selkeää tason nostoa myös yleispelaajaosastolta, jossa niin Tamir Hershko kuin Kasimir Vuorinenkin ovat pelanneet viime otteluissa alle omien kykyjensä. Yleispelaajaosastolle odotellaan edelleen myös toiveikkaana leveyttä ja joulutauosta asti kentiltä poissa olleen Väinö Rahkon paluuta.

Otteluisäntänä lauantaina toimii Leipomo Verainen, joka jakaa 250 ensimmäiselle katsojalle Ystävänpäivämunkin. Ottelu alkaa Kerttulan liikuntahallissa Raisiossa klo 17:00.

Katso sarjataulukko.

9.2. Otteluraportti: Ettakin kukisti Loimun – taistselu pudotuspelipaikoista tiivistyy

9 helmikuun, 2020

Hyvä alku ei kantanut Loimua voittoon viikonlopun toisessakaan vierasottelussa, vaan myös sunnuntain ottelu Oulussa kääntyi avauserän voittamisen jälkeen Loimun 3-1 (18–25, 26–24, 25–16, 25–22) tappioksi.

Ottelun avauserä käynnistyi lauantain Joensuun ottelun tapaan Loimun komennossa. Tilanteessa 7-12 Ettan Olli Kuoksa oli käyttänyt jo molemmat aikalisänsä, mutta sekään ei auttanut, vaan Loimu voitti erän selvin lukemin. Toisen erän ensimmäisessä pallossa Loimustakin tuttu Ettan tähtipelaaja Jan Helenius loukkasi nilkkansa ja hänet kannettiin pois kentältä. Olisi voinut kuvitella että Mestaruusliigan tammikuun parhaan pelaajan kentältä kantaminen olisi lamaannuttanut isännät, mutta tapaturma päinvastoin sytytti ettalaiset taistelemaan kahta kovemmin Janne Marttilan ja Ville Sorvojan johdolla. Loimulla näytti kuitenkin vielä olevan valttikortit käsissään, kun se siirtyi Kasimir Vuorisen ässäsyötöllä 21-22 johtoasemassa viettämään Ettan aikalisää. Aikalisän jälkeen Etta nousi tasoihin Tamir Hershkon hyökkäysvirheellä. Tämän jälkeen ote siirtyi lopullisesti pois Loimulta ja Etta aloitti rynnistyksensä ottamalla toisen erän nimiinsä Juuso Kontion johdolla.

Kolmas erä kääntyi kymmenen pisteen kohdalla Ettalle ja isännät pitivät komennon erässä loppuun asti vieden voiton selvin numeroin. Neljäs erä oli jälleen tasaisempi ja loimulaisilla heräsi toiveet siirtää ottelun ratkaisu viidenteen erään. Nämä haaveet kuitenkin kariutuivat tilannetta 20-19 seuranneisiin kolmeen peräkkäiseen syöttövirheeseen. Neljäs erä ja samalla koko ottelu päättyi Tamir Hershkon syöttövirheeseen.

  • Tasaista vääntöä pelin jokaisella osa-alueella. Mun mielestä yksi ero oli tänään se että ettalaiset veteli hyvin yläkäsiin. Tuntuu että oltiin hajulla mitä tapahtuu ja mistä hyökkäyksiä tulee, mutta ukot veti kovalla kädelle ylös ja ratkaisi paljon pahoja tilanteita. Etta sai myös leijasyötöllään tuhoja aikaiseksi, kommentoi Loimun päävalmentaja Kasper Vuorinen.

Joukkueiden parhaiden pelaajien palkinnot pokkasivat Loimulta Blake Leeson ja Ettalta Juuso Kontio. Ottelun paras pistemies oli Loimun hakkuri Leeson, jolle kirjattiin 20 pistettä. Trent O’Dea teki hänenkin itselleen hyvin tyypillisesti 14 pistettä tehoin +12. Loimun kapteeni Tamir Hershko teki 11 pistettä, mutta sortui virheisiin niin että tehot jäivät kaksi pistettä pakkaselle. Myös toinen yleispelaaja Kasimir Vuorinen oli vaikeuksissa tehojensa kanssa. Hän teki 8 pistettä tehoin +1. Ettan pisteet jakautuivat Jan Heleniuksen loukkaannuttua tasaisesti. Hakkuri Ville Sorvojalle ja yleispelaaja Janne Marttilalle kirjattiin 17 pistettä mieheen ja toisen erän alussa Heleniuksen korvanneelle Juuso Kontiolle vain yksi piste vähemmän. Loimun vähiin onnistujiin Oulussa lukeutui myös libero Avery Aylsworth, joka vastaanotti 54% tarkkuudella ja puolusti sen lisäksi hyvin ja uhrautuvasti pitkin Oulun urheilutaloa.

  • Kovaa taistelua, mutta tulosta ei tänään tullut. Täytyy palata salille ja korjata ongelmat, käänsi Blake Leeson katsettaan jo tuleviin otteluihin.

Loimulla onkin nyt koko viikko aikaa hioa peliään takaisin voitokkaalle uralle. Lauantaina Loimu saa Raisiossa revanssin Karelian Hurmoksesta. Kyseessä on niin sanottu kuuden pisteen ottelu, joka Loimun olisi lähes pakko voittaa. Näin ollen oranssimustat tarvitsevatkin kotiyleisöltä tukea ja niin sanotun seitsemännen kenttäpelaajan katsomosta kentälle.

KATSO MYÖS: Tilastot

8.2. Otteluraportti: Loimu sammui Hurmoksen edessä

8 helmikuun, 2020

Raision Loimu taisteli lentopallon Mestaruusliigan tärkeistä pisteistä lauantaina Joensuussa, mutta sai todeta isäntien hurmoksen liian isoksi vuoreksi kiivettäväksi. Viime otteluissaan hyvin esiintynyt Karelian Hurmos piti täydet sarjapisteet itsellään 3-1 (20-25, 25-19, 25-22, 25-23) voitolla. Lauantain tulokset tiivistivät muutenkin taistelua runkosarjan sijoista 6.-9.

Loimu putosi lauantaina sijalle 7., mutta sillä on kolme ottelua vähemmän pelattuna kuin kaksi pistettä sen yläpuolella olevalla Vantaa Ducksilla. Loimun alapuolella väijyvät juuri Loimun kukistanut Hurmos, jolla on yksi ottelu enemmän pelattuna ja yksi piste vähemmän pelattuna, ja sen alapuolella samoiten yhden pisteen Loimusta Etta, jolla on otteluita pelattuna saman verran kuin Loimulla. Sunnuntai on Loimulle tärkeä päivä, sillä joukkue matkusti suoraan Joensuusta Ouluun, jossa se kohtaa sunnuntaina Ettan.

Joensuun ottelussa Loimu vei nimiinsä ensimmäisen erän, mutta toinen meni isännille ja pitkälle erätauolle siirryttiin tasatilanteessa. Sen jälkeisessä kolmannessa erässä Hurmos oli niskan päällä, mutta Loimulla oli saumansa erän voittoon, kun vieraat nousivat parin pisteen päähän 23-21 tilanteeseen voitettuaan huiman pitkän taistelupallon. Mutta orastava loppukiri tyrehtyi heti pitkän pallorallin voittamisen jälkeen Blake Leesonin syöttövirheeseen ja kolmaskin erä meni isännille. Ottelun viimeiseksi jäänyt neljäskin erä oli tasainen. Isäntien juhlat käynnisti Juho Kauniston hyökkäyspiste, joka varmisti tärkeän täyden pistepotin jäämisen isännille.

Loimun passari Joel Laakso oli harmissaan ottelun päätyttyä: ”Aika vuoristorata fiilis jäi. Suttailtiin paikkoja ja aika paljon virheitä. Sellainen jäi fiilis.” Eikä pelintekijän näkemys ollut väärä, sillä Loimu teki omilla virheillään 33 pistettä Hurmokselle. Hurmos oli myös hyvin Loimun hyökkäyskuvioista perillä, sillä heille kirjautettiin 17 torjuntapistettä Loimun jäädessä kymmeneen. Loimun paras osa-alue lauantain ottelussa oli aloitussyöttö. Ässiä syntyi 11 ja Hurmoksen vastaanotto jäi vain 34% tasolle.

Ottelun paras pistemies oli Loimun yleispelaaja Tamir Hershko. Hän teki 20 pistettä tehoin +5, eli virheitä tuli hänellekin melko runsaasti. Hakkuri Blake Leeson teki 15 pistettä, mutta hänenkin tehonsa oli vain +1. Viime otteluiden tapaan Loimun tehokkain pelaaja oli Trent O’Dea, joka kirjautti tällä kertaa 12 pistettä ja +10 tehot. Hurmoksen puolella pisteet jakautuivat aika tasaisesti. Hakkurina pelannut Ville Louhela teki 13 pistettä, kuten myös keskitorjuja Eugene Stuart. Yleispelaaja Bjarne Huus teki 12, keskitorjuja Petter Östvik 11 ja yleispelaaja Juho Kaunisto 10 pistettä.

– Ottelun alussa meidän vastaanotto-hyökkäys ei toiminut hyvien nostojen jälkeen Syöttö-torjuntapuolustus toimi. Tiedettiin mitä kaveri tekee. Sen jälkeen ottelun kuva kääntyi. Meidän vastaanotto- hyökkäys alkoi toimimaan, mutta meidän syöttö-torjuntapuolustus laski. Syöttö oli kolmannessa erässä tosi heikko niin sen takia se meni. Pikkuisen eri osa-alueet pettivät ottelun eri vaiheissa, kommentoi Loimun päävalmentaja Kasper Vuorinen.

KATSO MYÖS: Tilastot

2.2. Otteluraportti: Loimu ja Tiikerit tarjosi viisi erää viihdettä

2 helmikuun, 2020

Raisiossa nähtiin hyvätasoinen ja viihdyttävä ottelu, kun Tiikerit matkusti Kokkolasta Loimun vieraaksi. Värikkäiden ja tunteikkaidenkin vaiheiden jälkeen Kerttulan liikuntahallin screenillä seisoi 2-3 (28-30, 25-16, 27-25, 21-25, 16-18) lukemat. Sunnuntain Mestaruusliiga-tulosten jäljiltä sarjataulukko on äärimmäisen tasainen sijoilla 6-8 ja taistelu pudotuspeliasetelmista käy kuumana Loimun, Ettan ja Ducksin kesken. Eikä unohtaa sovi myöskään sijalta 9 pudotuspeleihin kovasti hamuavaa Hurmosta. Molemmat valmentajat kehuivat ottelun jälkeen niin sen pelillistä tasoa kuin myös tunnetasoa.

  • Erittäin tasainen vääntö. Niin tasainen että se olisi voinut lopussa mennä kummalle tahansa. Molemmat pelasi suht koht vähillä virheillä ja puolusti hyvin. Tunnetta oli tosiaan hyvin pelissä ja kyllä me vähän siinä rajoilla mentiin. Meinasi karata fokus vääriinkin asioihin. Tuomarit onnistui hyvin pitämään pelin kasassa ja ei puututtu turhaan, kehui Tiikereiden päävalmentaja Mikko Keskisipilä.

Loimulla alkukauden keskitorjujana pelannut Blake Leeson pelasi kolmannen ottelunsa laidassa. Tällä kertaa hän pelasi yleispelaajan tontilla, mutta ei kuitenkaan osallistunut vastaanottopuuhiin, vaan niitä hoiteli hakkurin ristipaikalla pelannut yleispelaaja Kasimir Vuorinen.

  • Meillä on alkoi vähän niin kuin uusi kausi kun on uudet laitapelaajat. Systeemit pitää rakentaa uudestaan ja rakentaa ne meidän pelaajien ominaisuuksien ympärille, kommentoi Loimun päävalmentaja Kasper Vuorinen.

Ottelun avauserä oli tasainen ja venyi pitkälle jatkopalloille. Loimulla oli jo viisi eräpalloa, mutta erän katkaiseminen ei onnistunut ja Tiikerit käytti oman ensimmäisen eräpallonsa heti hyödyksi tilanteessa 28-29. Toinen erä päättyi selvin numeroin Loimulle ja kolmas jatkopallojen kautta. Kun neljäs erä päättyi Tiikereiden voittoon, niin ratkaisua lähdettiin hakemaan viidennestä erästä. Se oli ottelun käsikirjoituksen mukaisesti tasainen ja ratkaisu nähtiin jälleen jatkopalloilla kun Rami Rekomaa syötti ottelupallon libero Avery Aylsworthin käsien kautta katsomoon.

Ottelun parhaat pistemiehet olivat Tamir Hershko ja Jiri Hänninen. Hershko sai 58 passia ja teki yhteensä 35 pistettä, mikä on israelilaisen uusi Mestaruusliiga-ennätys. Hänninen sai 51 passia ja teki 30 pistettä. Muista loimulaisista Trent O’Dea, Blake Leeson ja Kasimir Vuorinen tekivät 15 pistettä mieheen. Hershkon esitys oli pisteiden lisäksi myös muuten kenties parasta mitä on tällä kaudella nähty. Kapteenin silmissä paloi liekki ja hän johti kapteenina joukkuetta omalla esimerkillään. Liekkiä oli silmissä muillakin pelaajilla verkon molemmin puolin ja ottelun tuomaristo joutui välillä rauhoittelemaan pelaajia ja käyttämään korttejakin.

KATSO MYÖS: TilastotEnergiapörssi ja positiivisin loimulainen

Ottelun jälkeinen mediatilaisuus 2.2.2020 Loimu-Tiikerit 2-3

Julkaissut Raision Loimu Sunnuntaina 2. helmikuuta 2020
loimu_tunnus_oranssi

Raision Loimu ry
c/o RajuLive Oy
Hiidenkatu 7 G
20360 Turku

+358 (0) 44 043 2116
info(at)raisionloimu.fi

Vieritä ylös