Siirry sisältöön

UUTISET

8.3. Otteluraportti: Savo Volley haki pisteet Raisiosta

8 maaliskuun, 2020

Savo Volley saapui Naistenpäivänä Kerttulan liikuntahalliin Raisioon edellisen päivän Ducks tappiosta sisuuntuneena. Päävalmentaja Jukka Tuovisen aamutreenien yhteydessä pitämä palopuhe hoiti hommansa ja lauantaina Lakkapään kukistaneen Loimun oli todettava vierailijat paremmakseen luvuin 0-3 (19-25, 24-26, 22-25). Ottelu tarjosi hyvää lentopalloviihdettä, kun palloa lyötiin kovalla kädellä ja kaivettiin kentän pinnasta ja mainosaidoista sydämellä takaisin peliin.

  • Oli aika hyvää vääntöä. Muuten oli ihan tasainen peli, mutta syötössä hävittiin. Pelissä oli paljon hyviä puolustuksia ja pitkiä palloralleja, kertasi Tomi Saarinen taistelun tauottua.

Ottelun alusta asti oli selvää että Savo Volley oli saanut omat vahvuutensa toimimaan edellisen päivän ottelua paremmin. Vierailijat syöttivät vahvasti ja kaivoivat puolustuspalloja tarmokkaasti kentän pinnasta takaisin peliin. Puolustuspuuhissa kunnostautui erityisesti libero Josh Ayzenberg. Loimu pääsi erän puolivälissä peliin mukaan hakkuri Blake Leesonin näyttävien ja ilmavien lyöntien saattelemana. Ote ei kuitenkaan pitänyt erän ratkaisupalloihin asti.

Toisen erän Loimu aloitti vahvasti, mutta Jukka Tuovisen aikalisä tilanteessa 11-7 herätti vieraat. Erän loppupuoli mentiin tasaisissa merkeissä aina jatkopalloille asti. Tilanteessa 18-18 Loimun hakkuriosastolle tuli lisää murheita, kun tammikuusta asti hakkurin pestiä hyvin tuloksin hoitanut Blake Leeson loukkasi nilkkansa törmätessään verkolla Rodrigo Leitzken kanssa. Kepeillä Kerttulasta poistuneen Leesonin sairasloman pituus selviää alkuviikosta tarkemmissa tutkimuksissa. Heti Leesonin loukkaantumista seuranneessa pallossa Väinö Rahko säikäytti vielä kotiyleisöä loukatessaan olkapäätään syöksyessään palloa takaisin peliin mainosaidoista. Hänen kolhunsa ei onneksi estänyt pelaamista.

Kolmas erä lähti Loimulta tahmeasti käyntiin, mutta Tomi Saarisen vaihtaminen passariksi tilanteessa 2-5 piristi isäntien peliä. Erä eteni lopulta tasaisissa merkeissä aina kalkkiviivoille asti. Vieraat pääsivät ottelupalloon käsiksi, kun Kasimiri Vuorisen syöttö painui verkkoon tilanteessa 22-23. Vieraat käyttivät heti ensimmäisen ottelupallon hyväkseen ja varmistivat täyden pistepotin kotiin viemiseksi.

  • Raikas ja energinen esiintyminen kokonaisuutena. Puolustuspelaaminen antoi mahdollisuudet voittoon. Ei käynyt niin kuin monesti käy, että ikävän loukkaantumisen kautta peli kääntyy, kommentoi Savo Volleyn päävalmentaja Jukka Tuovinen.

Ottelun paras pistemies oli Loimun Tamir Herhsko, joka teki 17 pistettä tehoin +7. Muut loimulaiset jäivät niin pistemäärässä kuin teholukemissakin vaatimattomimpiin lukemiin. Savo Volleysta eniten pisteitä tehtaili Antti Siltala, jolle kirjattiin 14 pistettä. Vieraista myös Lelu Ojansivu (12) ja parhaaksi pelaajaksi valittu Severi Savonsalmi (11) pääsivät kaksinumeroisiin pistelukemiin.

KATSO MYÖS: TilastotEnergisimmät ja positiivisin pelaaja

Ottelun jälkeisessä mediatilaisuudessa kommentteja antamassa Lelu Ojansivu, Tomi Saarinen, Jukka Tuovinen ja Kasper Vuorinen:

https://www.facebook.com/RaisionLoimu/videos/194209645175616/

7.3. Otteluraportti: Loimulle puhdas voitto Lakkapäästä

7 maaliskuun, 2020

Pudotuspelipaikasta ja -asetelmista taisteleva Raision Loimu kukisti paineetta runkosarjan lopun liigakarsintoihin valmistautuvan Team Lakkapään Raisiossa lauantaina puhtaasti luvuin 3-0 (25-22, 25-21, 25-13). Täydet sarjapisteet tulivat Loimulle tarpeeseen, sillä taistelu runkosarjan loppusijoituksista käy kuumana päätöskierroksilla.

Ottelun kaksi ensimmäistä erää yöllä bussilla Raisioon matkustanut vierasjoukkue oli terävällä pelipäällä ja haastoi Loimun tosissaan. Erien ratkaisupalloissa Loimu oli kuitenkin varmempi ja tehokkaampi. Ottelun toisen erän alkupuolella Loimun Eetu Mäki sai pallon suoraan naamaansa ja verta vuotavaa nenää paikattiin useiden minuuttien ajan. Tälli sai Mäen syttymään oivaan pelivireeseen ja ottelun kolmannessa erässä nähtiinkin kauden parasta hyökkäyspelaamista Mäeltä. Nuoren keskarin hyökkäykset olivat kolmannen erän suurinta viihdettä, kun pelin voittajasta ei enää ollut epäselvyyttä. Lakkapään selkäranka katkesi jo erän alussa ja loppu oli Loimun näytöstä.

  • Kaksi ensimmäistä erää oli aika tiukkoja, mutta 20 pisteen päällä me osattiin olla kovempia ja hoitaa erät kotiin. Kolmannessa erässä niksahti aikaisemmin ja saatiin laitettua peli pakettiin, kommentoi Loimun hyökkäyspeliä tehokkaasti pyörittänyt Joel Laakso.

Ottelun paras pistemies oli Loimun hakkuri Blake Leeson, joka teki 16 pistettä. Virkaveli Regan Fathers verkon toisella puolella teki yhden pisteen vähemmän, mutta sortui perisyntiinsä tehden virheitä niin että teholukemaksi jäi vain +3, kun se oli Leesonilla +14. Loimulla löytyi lopulta ratkaisijoita myös vieraita laajemmalla rintamalla.

  • Mun mielestä Lakkapää oli tänään hyvä kaksi erää. Meidän oma pelissä aletaan olla enemmän samalla sivulla ja siellä alkaa olla niitä juttuja mitä ollaan haettu koko kauden ajan. Eetu Mäki sai tänään pallon turpaan ja alkoi pelaamaan sen jälkeen. Blake Leeson on ollut tämän viikon treeneissä raikas ja sama meno jatkui pelissä. En ollut yllättynyt siitä, kehui Loimun päävalmentaja Kasper Vuorinen.

Loimun seuraava kotiottelu isketään jo sunnuntaina, kun lauantaina Vantaalla Ducksille hävinnyt sarjan kakkossijasta taisteleva Savo Volley saapuu Raisioon.

KATSO MYÖS: TilastotOttelun huippuhetkiäEnergiapörssi ja positiivisin pelaaja

Ottelun jälkeisessä mediatilaisuudessa matsia kommentoimassa Jani Sippola, Joel Laakso, Henri Tuomi ja Kasper Vuorinen:

http://www.facebook.com/RaisionLoimu/videos/224505075595892/
https://www.facebook.com/RaisionLoimu/videos/2561140967437509/

7.3. Otteluennakko: kahden tärkeän kotiottelun viikonloppu

7 maaliskuun, 2020

Lentopallon Mestaruusliigassa on käynnissä runkosrajan päätöskierrokset ja panokset ovat katossa, kun Loimu, Ducks, Etta ja Hurmos kamppailevat vielä siitä mitkä joukkueet etenevät runkosarjan jälkeen pudotuspeleihin ja minkä joukkueen tie vie keväällä Lakkapään seuraksi liigakarsintoihin.

Loimu on tällä hetkellä hyvissä iskuasetelmissa, mutta viikonlopun kahdesta kotiottelusta tarvitaan pisteitä, jotta oranssi-mustien paikka kahdeksan parhaan joukossa varmistuu.

LOIMU vs LAKKAPÄÄ                LOIMU vs SAVO VOLLEY
la 7.3. klo 17:00                             su 8.3. klo 17:00
Otteluisäntä. TOK                          Otteluisäntä: Raision kaupunki
FB-event                                        FB-event

P.S. Loimu tulee myymään tässä kevään aikana yhden otteluissa esillä olleista Lucky e-biken sähköpolkupyöristä reilusti alle ovh-hintojen. Nyt viimeistään kannattaa siis käydä otteluissa tutustumassa näihin trendikkäisiin menopeleihin hallin aulatiloissa!

https://www.facebook.com/RaisionLoimu/videos/212364700131367/

26.2. Otteluraportti: VaLePa voitti Forssassa ilman kotietuakin

26 helmikuun, 2020

Loimu palautettiin maanpinnalle tiistain Etta-voiton jälkeen keskiviikkona Forssassa, jossa VaLePa pelasi poikkeuksellisesti lentopallon Mestaruusliigan kotiottelunsa Loimua vastaan ja piti Feenix-hallissa pisteet itsellään puhtain 3-0 (25-21, 25-14, 25-16) lukeminen.

Ottelun avauserä oli tasainen loppumetreille asti, mutta niissä VaLePan rutiini oli liikaa Loimulle. Kahdessa viimeisessä erässä VaLePan repäisi kaulan Loimuun jo erän alkupuolella ja molemmat erät olivat jo puoliväliin tultaessa voiton osalta varsin selvät. Toisessa ja kolmannessa erässä VaLePa pelasi myös vähin virheen ja hyökkäsi tehokkaasti. Nämä olivatkin isäntien voiton avaimia vieraassa kotisalissa.

Ottelun paras pistemies oli VaLePan maajoukkueyleispelaaja Niko Suihkonen, joka teki 17 pistettä. Hänen rinnallaan keskitorjuja David Pettersson teki 10 pistettä torjumalla viidesti ja hyökkäämällä hyvillä tehoilla. Muut valepalaiset jäivät alhaisempiin lukemiin pisteiden jakautuessa suht tasaisesti muille. Loimun paras pistemies ja parhaaksi pelaajaksi palkittu oli jo toisena iltana peräkkäin Kasimir Vuorinen, joka teki tällä kertaa 11 pistettä. Vastaanotossa hänellä oli muun Loimun vastaanottajiston tavoin isohkoja ongelmia. Myös kapteeni Tamir Hershko ylsi kaksinumeroisen pistesaaliseen kymmenellä pisteellään, mutta hänellä oli jälleen vaikeuksia virheiden kanssa ja teholukemissa hän päätyi yhden pakkasen puolelle.

Kun Vantaa Ducks saalisti keskiviikkona kolme pistettä Ettalta, on Loimun sijoitus sarjassa tällä hetkellä 7. Otteluita on saman verran pelattuna yhden sijan ja yhden pisteen Loimun yläpuolella olevan Ducksin kanssa. Loimun alapuolella Hurmos ja Etta ovat pelanneet yhden ottelun Loimua ja Ducksia vähemmän ja nämä joukkueet ovat viiden pisteen päässä Loimusta. Loimu seuraavat ottelut ovat kotikentällä ensi viikon viikonloppuna eli 7. ja 8. maaliskuuta, jolloin lauantaina vastustajaksi saapuu Team Lakkapää ja sunnuntaina Savo Volley.

KATSO MYÖS: Tilasto

25.2. Otteluraportti: Loimu nousi tärkeään ja selkeään voittoon Ettasta

25 helmikuun, 2020

Raisiossa iskettiin tiistaina tärkeistä sarjapisteistä, kun Loimu sai vieraakseen Ettan. Molemmat joukkueet taistelevat runkosarjan päätöskierroksilla sekä pudotuspelipaikan saavuttamisesta että karsintaotteluiden välttämisestä. Loimun kone käynnistyi yskähdellen, mutta isännät onnistuivat reagoimaan ja parantamaan peliään ottelun edetessä. Lopputuloksena kaikki kolme sarjapistettä jäi isännille 3-1 (26-28, 25-21, 25-12, 25-9) voitolla. Loimu nousi voiton myötä sarjataulukossa 6. sijalle. Etta pitää edelleen hallussaan 9. sijaa, mutta on hyvissä iskuasetelmissa.

Oululaisten aloitus oli väkevä ja Loimun aikalisää vietettiin jo tilanteessa 1-6. Vastaanottovaikeuksista kärsinyt Loimu sai pikkuhiljaa peliään käyntiin ja erän lopussa isännät nousivat tasoihin ja jatkopalloille Eetu Mäen syöttövuorolla. Lopulta kuitenkin muutamat Loimun virheet käänsivät erän Ettalle. Yksi avauserän ja samalla koko ottelun kääntäjiä oli vaihdosta kentälle päässyt Kasimir Vuorinen, joka ei pitänyt joukkueensa peli-ilmeestä ottelun alussa: ”Aloitettiin todella heikosti ja omaan silmään jopa laiskasti. Toki Etta pelasi hyvin. Tänään oli pitkälti asenteesta ja tahdosta kiinni. Se näkyi että tehtiin hommia yhdessä ja kovalla asenteella.”

Toinen erä oli vielä tasaista pelaamista, mutta vaakakuppi alkoi jo kallistua Loimun puolelle. Toisessakin erässä yksi ratkaisupelaajista löytyi Loimun vaihtopenkiltä, kun Tomi Saarinen asteli ratkaisuhetkillä syöttämään ässän isännille. Pitkän erätauon jälkeen kentällä oli käytännössä vain yksi joukkue. Edes selvin numeroin menneen kolmannen erän lopussa Olli Kuoksan ottama punainen kortti ei herättänyt vieraita, vaan viimeiseksi jäänyt neljäs erä meni isännille vielä selvemmin lukemin.

Ottelun avaintekijöitä oli Loimun onnistuneempi reagointi ottelun kulkuun. Alun vaikeuksien jälkeen Loimu sai niin hyökkäyksensä kuin torjuntansakin toimimaan ottelun edetessä. Ottelun parhaat pistemiehet olivat myös joukkueidensa parhaan pelaajan palkinnon pokanneet Ettan Janne Marttila ja Loimun Kasimir Vuorinen sekä Tamir Hershko. Nämä kolme yleispelaajaa tekivät 18 pistettä mieheen. Loimun vahvuutta oli tasaisen vahva esiintyminen joukkueena, kun taas Etta oli käytännössä täysin Marttilan ja hakkuri Ville Sorvojan varassa.

  • Kaksi erää pelattiin puolin ja tosin ihan viihdyttävästi. Kahdessa viimeisessä erässä kentällä oli poikia ja miehiä – vastustajalla miehiä ja meidän puolella poikia. Ratkaisu oli toisessa erässä se että Loimu oli pitkiäkin pätkiä pulassa, mutta pystyi kuitenkin selviämään siitä ja sai itseluottamuksen ja hyvän fiilingin. Sitten oli aika selvä tuo peli. Hatunnosto Loimulle että he pystyivät mukautumaan peliin, kehui Ettan valmentaja Olli Kuoksa.

Ettan on pyyhittävä viimeisen erän notkahdus nopeasti mielestään, sillä jo keskiviikkona on edessä pudotuspelipaikan kannalta huipputärkeä ottelu Ducksia vastaan Vantaalla. Loimu taasen matkustaa huomenna Forssaan VaLePan vieraaksi.

KATSO MYÖS: Tilastot

Ottelun jälkeisen mediatilaisuuden pelaaja- ja valmentajakommentit:

http://www.facebook.com/RaisionLoimu/videos/2562289380757190/
loimu_tunnus_oranssi

Raision Loimu ry
c/o Rabbit Visuals Oy
Itäinen Rantakatu 64b
20810 Turku

+358 (0) 44 043 2116
info(at)raisionloimu.fi

Vieritä ylös