Siirry sisältöön

UUTISET

5.11. Kerttulan tunnelma katossa – Hurrikaani vei palkinnot mukanaan

5 marraskuun, 2022

Loimu ja Hurrikaani iskivät Raisiossa lauantaina usein eri panoksin, kun paikalliskamppailussa oli Mestaruusliigan ja Siljan maljan pisteiden lisäksi myös paikka Suomen Cupin final four -turnaukseen. Ilmassa oli vanhojen hyvien aikojen, siis aikojen ennen koronaa, tunnelmaa kun Kerttulan lehtereillä oli kauden ennätysyleisö ja tunnelma katossa. Värikkäiden ja lämpimienkin vaiheiden jälkeen Hurrikaani käänsi ottelun 2-0 tappioasemasta itselleen ja pääsi lopulta juhlimaan voittoa lukemin 2-3 (25-18, 25-22, 28-30, 23-25, 16-18).

 

  • Oli ehdottomasti paras fiilis kentällä mitä on ollut tällä kaudella. Yleisöä hienosti paikalla ja molempien kannattajat pitivät mekkalaa. Kentällä kivaa sananvaihtoa ja katseita verkon läpi, hymyili Hurrikaanin passari Santeri Välimaa ottelun jälkeen.

 

Loimu sai takaisin kokoonpanoonsa keskitorjuja Joaquin Layuksen, mutta toinen keskipelaaja Aatu Vihola sen sijaan puuttui kokoonpanosta. Raisiolaisten isoin kokoonpanomuutos tapahtui kuitenkin yllättäen aamutreenien jälkeen, kun libero Esko Vuorinen tipahti kokoonpanosta. Kun leikkauksesta vielä toipuva toinen libero Aatu Kulmala ei ole vielä ottelukunnossa, puki Macronin tyylikkään liberoasun päälleen Eetu Kulmala. Hän suoriutui yllättävästä pestistään oikein hyvin, vaikka joutuikin todellisen pommituksen kohteeksi, kun Hurrikaani suuntasi hänen käsiinsä peräti 64 aloitusta. Hurrikaanin kokoonpanosta puuttui edelleen Aleksi Muukkonen.

 

Ottelun avauserä oli Loimun alusta alkaen. Erän loppuhetkillä Hurrikaanin avauksessa ollut Adrian Petruf sai tehdä tilaa Lauri Vanhaselle, joka pelasikin koko loppu ottelun ajan. Toinen erä oli ensimmäistä tasaisempi, mutta Loimu puristi sen itselleen Sebastian Pozo Hernandezin johdolla.

 

Pitkällä erätauolla Hurrikaani sai parannettua omaa pelaamistaan ja Loimulla taasen hyökkäystehot laskivat. Hurrikaanin Kristers Dardzans oli edelleen vaikeuksissa hyökkäystehojensa kanssa, mutta muut keskitorjuja Miika Haapaniemen johdattivat vierailijat kolmannen ja neljännen erän voittoihin niukimmin mahdollisin marginaalein. Loimun voiton tavoittelua häiritsi erien ratkaisuhetkillä tulleet peräkkäiset syöttövirheet.

 

Viides ja ratkaiseva erä alkoi Hurrikaanin komennossa, mutta Loimu tuli tasoihin tilanteessa 8-8. Johtoon Loimu nousi tilanteessa 12-11 Joonas Jokelan ässällä, josta vierailijat olivat keltaisen kortin verran eri mieltä. Loimu johti vielä 13-12, mutta Joonas Jokelan ja Väinö Rahkon peräkkäiset pitkäksi menneet hyökkäykset saatteli vieraat ensimmäiseen ottelupalloon. Se ei kuitenkaan tuonut ratkaisua, vaan viideskin erä eteni jatkopalloille. Lopulta Hurrikaani pääsi kannattajineen juhlimaan voittoa, kun Jokelan hyökkäys pysähtyi keltaiseen torjuntaan.

 

  • Hävittiin nuo kolme viimeistä erää kahden pisteen erolla ja jokaisessa taisteltiin eikä annettu periksi. Täytyy antaa kunnia meidänkin pojille. Se on harmi, että sitä ei palkittu tänään kun jokainen hävittiin niin niukasti kun voi. Eetu Kulmala joutui varoittamatta väärään pelipaikkaan ja teki pienellä varoitusajalla hienon illan. Nämä on joukkueelle tärkeitä ja kasvattavia pelejä ja ne koitetaan kääntää seuraavalla kerralla voitoksi, sanaili Loimun päävalmentaja Mika Rantanen analyyttisesti.

 

Ottelun paras pistemies oli Loimun hakkuri Joonas Jokela, joka teki 31 pistettä tehoin +16. Yleispelaajat Väinö Rahko ja Sebastian Pozo Hernandez säestivät 16 pisteen saldoillaan. Hurrikaanista Hakkuri Kristers Dardzans teki 22 pistettä tehoin +5. Keskipelaaja Miika Haapaniemi teki 17 ja yleispelaajista Nooa Marttila ja Lauri Vanhanen 13 pistettä. Otteluisäntä Virtasen Maalitehdas palkitsi kotijoukkueen parhaaksi pelaajaksi Joonas Jokelan ja Hurrikaanilta Miika Haapaniemen. Ottelun ProLibero oli pommituksesta hyvin selvinnyt Eetu Kulmala.

 

KATSO MYÖS: TilastotValokuvaOttelun jälkipyykki

 

3.11. Hurrikaani haastaa Loimun lauantain huippuottelussa – pöydällä useita panoksia

3 marraskuun, 2022

Loimun ja Hurrikaani-Loimaan väliset lentopallon Mestaruusliiga-ottelut ovat olleet odotettuja tapahtumia molemmilla paikkakunnilla ja vuosien ajan. Nyt kun joukkueet kohtaavat lauantaina Raisiossa, ovat lähtökohdat kenties vielä kutkuttavammat kuin aikoihin. Loimu johtaa parhaillaan Mestaruusliigaa ja viidentenä oleva Hurrikaani saapuu Kerttulan liikuntahalliin haastajana.

 

Loimu koki kauden ensimmäisen tappion kahdeksannessa ottelussaan keskiviikkona Akaalla. Hurrikaani on voittanut pelaamastaan kuudesta ottelustaan kolme. Lauantain ottelussa on jaossa Mestaruusliiga-pisteiden lisäksi myös paikka Suomen Cupin final four -turnaukseen. Ja tietysti myös Siljan maljan pisteitä, joista kilvoittelevat Varsinais-Suomen herruudesta pelaavat Loimu, Hurrikaani ja TUTO Volley. Lauantain ottelu on Hurrikaanille ensimmäinen Siljan maljan ottelu, kun taas Loimulla on kuusi pistettä Turku-Raisio paikalliskamppailuista.

 

Keskiviikkona julkaistuun Mestaruusliigan lokakuun tähdistökentälliseen valittiin Loimusta peräti kolme pelaajaa, kun valituiksi tulivat passari Tomi Saarinen, libero Esko Vuorinen sekä hakkuri Joonas Jokela, joista viimeisin valittiin myös kuukauden pelaajaksi. Hurrikaanista taasen hakkuri Kristers Dardzāns iski kuun loppupuolella kauden ennätyspisteet pöytään PerPoa vastaan, kun latvialaiselle kirjattiin peräti 44 pistettä yhdessä ottelussa. Hän sai ottelussa kaikkiaan 77 passia ja päätti niistä 34 onnistuneesti. Ottelusta onkin lupa odottaa muiden mielenkiintoisten taisteluparien lisäksi hakkureiden kamppailua, sillä Dardzāns johtaa liigan pistepörssiä ja Jokela on toisena.

 

Vaikkei kuuma paikalliskamppailu juuri lisäväriä tarvitse, niin sitä tuo otteluisäntä Virtasen Maalitehdas. Ja tämän kauden uutuutena Loimun Happy hour alkaa Kerttulassa taas tunti ennen ottelun alkua, eli kello 16:00.

 

 

LOIMU vs HURRIKAANI
La 5.11. klo 17:00
Kerttulan liikuntahalli
Kisakatu 4, Raisio

 

 

2.11. Vieraspelistä piste palkinnoksi – voittoputki katkesi Akaalla

2 marraskuun, 2022

Seitsemän ottelun mittaiseksi venynyt voittoputki katkesi lentopallon Mestaruusliigassa keskiviikkona Akaalla, kun Akaa-Volley puristi voiton itselleen luvuin 3-2 (23-25, 25-19, 20-25, 25-22, 15-12). Pisteittä ei siis tarvinnut vieraista kotimatkalle lähteä ja sarjan piikkipaikkakin pysyi edelleen oranssimustien hallussa. Samaan aikaan lauantaina Kerttulaan saapuva Hurrikaani-Loimaa voitti kotikentällään Tiikerit luvuin 3-1 ja nousi sarjataulukossa viidenneksi.

Ottelun avauserä oli jälleen vahvaa pelaamista Loimulta, vaikka isännät hivuttautuivatkin eräpallotilanteessa iholle. Torjuntapisteitä tuli kuusi ja joukkueen hyökkäysprosentti oli peräti 71%. Toisen erä alku näytti myös lupaavalta, kun Loimu johti muun muassa 6-12 ja vielä 10-15, kunnes vierailijoiden peli jumittui P1-rotaatioon, eli passarin ollessa ykköspaikalla ja hakkurin nelosessa. Loimu ei saanut palloa kuolemaan ja seuraavat kahdeksan pistettä meni Akaa-Volleyn ulkomaalaisvahvistusten johdolla isännille. Ex-loimulainen Ali Fazli ja Mohammadreza Beik takoivat pääosan pisteistä isäntien karatessa erävoittoon.

Pitkällä erätauolla Loimu sai itsensä koottua ja se vei yhden sarjapisteen varmistaen kolmannen erän nimiinsä Joonas Jokelan seitsemällä ja Sebastian Pozo Hernandezin kuudella pisteellä. Ottelun ratkaisu siirtyi kuitenkin viidenteen erään, kun neljännen erän pisteiden rohmuamiskilpailussa Fazli voitti niukasti Pozo Hernandezin muiden jäädessä sivuosiin. Viidennessä erässä isännistä astui esiin kokenut ulkomaalaisvahvistus Greg Petty, joka ehti tehtailemaan lyhyessä erässä kuusi pistettä 100% hyökkäystehoin.

Ottelun paras pistemies oli iranilainen ex-oranssipaita Fazli, joka teki 34 pistettä tehoin +20. Hänen rinnallaan yleispelaajat jenkki Greg Petty teki 18 ja Fazlin maamies Mohammadreza Beik 9 pistettä keskitorjujien jäädessä vaatimattomampiin lukemiin. Loimulaisista isoimman pistesaaliin kasasi Pozo Hernandez, jolle kirjattiin 24 pistettä. Hakkuri Jokelan saldo oli yhden pisteen vähemmän ja Väinö Rahko tuuletti pistettä 17 kertaa. Liberoiden kamppailussa oli tasaista, kun kanadalainen Elijah Risso vastaanotti 48 ja Esko Vuorinen 42%:n tarkkuudella. Loimu torjui ottelussa peräti 19 pistettä isäntien onnistuessa kuudesti.

Joukkueiden kokeneet maajoukkuemiehet olivat ottelun kulusta hieman erimielisiä:

Joonas Jokela, Loimu: ”Ihan hyvä startti. Pelattiin puolitoista erää hyvin, mutta sitten tuli P1-tilanne ja koko porukan kasetti suli siihen. Sen jälkeen ei päästy enää takaisin sille tasolle missä oltiin sitä ennen.”

Sauli Sinkkonen, Akaa-Volley: ”Joonas oli ehkä vähän liian raju tossa oman joukkueen toiminnassa, jos ne pelasi koko pelin hyvällä tasolla, mutta toisessa erässä yksi rotaatio vähän sakkasi, mutta muuten koko peli oli hienoa lentopalloa. Toivon että meidänkin joukkue löytäisi tuon tasaisuuden mikä Loimulla on koko alkukaudesta ollut.”

 

KATSO MYÖS: Tilastot

loimu_tunnus_oranssi

Raision Loimu ry
c/o RajuLive Oy
Hiidenkatu 7 G
20360 Turku

+358 (0) 44 043 2116
info(at)raisionloimu.fi

Vieritä ylös