Siirry sisältöön

UUTISET

1.10. Loimun juhlat jäivät mestaruusviireihin

1 lokakuun, 2017

https://www.facebook.com/RaisionLoimu/videos/1710818695595518/

Loimun juhlat jäi kauden ensimmäisessä paikalliskamppailussa Hurrikaani-Loimaata vastaan ottelun alkuseremonioiden mittaisiksi. Ennen ottelun alkua nostettiin nimittäin Kerttulan liikuntahallin kattoon kaikkien aikojen menestystä mittaavan maratontaulukon ykkösen seitsemän mestaruusviiriä. Ottelussa oli paikalla paljon pelaajia ja taustahenkilöitä, jotka ovat olleet mestaruuksia Raisioon voittamassa.

Illan ottelun kahdessa ensimmäisessä erässä Hurrikaani puhalsi voimalla etenkin syöttökulmauksen suunnalta eikä kolmanteen erään liekkeihin leimahtanut Loimu saanut puristettua jatkopalloille venynyttä erää, vaan vierailijat veivät lopulta koko juhlaottelun nimiinsä lukemin 0-3 (16-25, 19-25, 25-27).  Samalla Hurrikaani nappasi ensimmäisen kiinnityksen Siljan maljaan, josta nämä Varsinais-Suomen mieslentopalloilun lippulaivat kilvoittelevat kauden kolmessa runkosarjaottelussa.

Loimu lähti otteluun ilman aloitusseitsikon vakiokasvo Janne Marttilaa, joka oli siviileissä joukkueen johtoportaassa keskivartalovamman vuoksi. Hurrikaani aloitti ottelun syöttökulmauksesta terävimmällä aseellaan, kun ensimmäisenä sinne asteli Australian maajoukkueyleispelaaja Tom Douglas-Powell. Aussi pommitti hyppysyötöillään vieraat heti 0-4 johtoon ja muu joukkue seurasi perässä. Tilanteessa 6-16 Loimun päävalmentaja Christophe Achten otti aikalisän, kun Hurrikaani oli napannut jo neljä pistettä ässäsyötöillä. Sama pommitus jatkui kahden ensimmäisen erän ajan ja vieraat siirtyivät pitkälle erätauolle johtaen helpohkosti 0-2. Loimulaisittain murheellisin hetki nähtiin toisen erän puolivälissä, kun toisintona viime marraskuulta Kirill Borichev sai itse hyökkäämänsä pallon vastustajan torjunnan käsistä suoraan silmäänsä. Borichev joutui jättämään kentän välittömästi, kun toisen silmän näkökentästä katosi puolet.

Huomenna otetaan yhteyttä Sairaala NEOon ja viime kaudella samaa vammaa erinomaisesti hoitaneeseen lääkäriin. Saa nähdä onko verkkokalvo revennyt, irronnut vai mitä tällä kertaa on käynyt. Uskomatonta että voi tulla täysin samalla tapaa pallo silmään kuin viime kaudella. Täytyy varmaan pistää Eurojackpotia vetämään, kommentoi tapaturmasta silmin nähden harmistunut Borichev.

Pitkän kahvitauon jälkeen kentälle asteli sisuuntunut Loimu. Hurrikaanilla taas oli aiempien pelien tapaan vaikeuksia käynnistää peliään uudestaan pitkän tauon jälkeen. Ossi Rumpusen johdolla kolmanteen erään syttynyt Loimu näytti jo venyttävän ottelun vähintään neljän erän mittaiseksi, mutta kolmannen erän ratkaisuhetkillä isännät sortuivat syöttövirheisiin, joita tuli 20 pisteen rajapyykin jälkeen peräti viisi kappaletta. Niinpä Hurrikaani nousi jatkopalloilla erä- ja otteluvoittoon.

Ensimmäisessä erässä kuusi suoraa syöttöpistettä ja neljä torjuntaa. Vaikka Loimu hyökkäsi ekan erän ihan hyvin, niin olimme vaan niin paljon edellä ässäsyöttöjen ansiosta että ensimmäinen tuli vähän itsestään. Kolmannessa me oltiin sitten perässä ja se muutti vähän peliä. Sitten väännettiin pinna pinnalta ja tiukoille jouduttiin, kommentoi Hurrikaanin päävalmentaja Lauri Rantanen.

Ottelun paras pistemies oli Hurrikaanin Douglas-Powell, joka teki 18 pistettä tehoin +12. Hänelle tulitukea antoi Suomen maajoukkueen hakkuri Antti Ropponen (13 pts + 5). Loimusta hakkuri Gino Naarden kokosi Surinamesta asti otteluun saapuneen äitinsä riemuksi 14 pistettä tehoin +5. Ossi Rumpunen ylsi liki yhtä hyvään saldoon tehden 12 +4.

Olen pettynyt tuloksesta ja siitä miten pelasimme. Emme olleet tasollamme tänään. Kolmanteen erään tulimme paremmin ja olimme aggressiivisempia, mutta emme vaan saaneet erää päätettyä, harmitteli Loimun päävalmentaja Christophe Achten.

Katso myös: TilastotValokuvat

Ottelun jälkeisessä mediatilaisuudessa ottelua ruotivat pelaajista Matti Oivanen ja Ossi Rumpunen sekä päävalmentajat Lauri Rantanen ja Christophe Achten:

https://www.facebook.com/RaisionLoimu/videos/1710934522250602/

28.9. Suomen menestynein saa mestaruusviirit kattoon paikalliskamppailun yhteydessä

28 syyskuun, 2017

Sunnuntaina on Kerttulassa mestareita areenalla, kun hallin seinälle nostetaan Loimun mestaruusviirit. Suomen kaikkien aikojen menestystä mittaavan maratontaulukon ykkösseura on vuonna 1977 alkaneen yhtäjaksoisen pääsarjataipaleensa aikana voittanut kuusi Suomen mestaruutta ja yhden Cup mestaruuden.

Viirit nousevat juhlallisesti hallin kattoon pelaajaesittelyjen jälkeen. Viirit nostetaan Loimun kotipäätyyn, mutta myöhemmin ne tulevat siirtymään viralliselle paikalleen pääkatsomon vastaiselle seinälle. Viirejä nostamaan on kutsuttu kultamitaleita Raisioon tuoneita urheilijoita.

Vuosia on tätä asiaa lämmitelty, joten hienoa että nyt kaupungin aloitteesta saamme viirit seinälle. Toivottavasti mahdollisimman moni mestaruuksien voittamiseen tavalla tai toisella vaikuttamassa olleet pääsevät sunnuntaina juhlistamaan hienoa hetkeä. Olemme kutsuneet pelaajia paikalle, mutta kun ei ole kaikkien yhteystietoja olemassa, niin pitää luottaa myös puskaradion voimaan, kommentoi Loimun toiminnanjohtaja Jani Nieminen.

 

PAIKALLISKAMPPAILUISSA PELATAAN JÄLLEEN MYÖS SILJAN MALJASTA

Sunnuntain ottelussa Loimu saa vastaansa paikallisvastustaja Hurrikaani-Loimaan, jonka kanssa Loimu pelaa nyt jo kolmatta kautta Varsinais-Suomen herruudesta, eli Siljan maljasta. Paikallismestaruus jaetaan siis kolmen runkosarja paikallisottelun perusteella ja voittaja saa vuodeksi haltuunsa Siljan maljan ja Silja Linen lahjoittaman kauden päätösristeilyn.

Loimu on aloittanut kauden kahdella tappiolla, mutta otteluissa on ollut paljon hyvääkin, vaikka pisteet ovat jääneet vielä puuttumaan. Joukkueen puolustuspelaaminen on ollut libero Ville Sihvosen johdolla harppauksia viime vuosien tasoa paremmalla tolalla  ja avausottelun tahmeasti aloittanut hakkuri Gino Naardenkin on löytänyt jo paremmin yhteisen sävelen joukkueen passareiden kanssa.

Hurrikaani aloitta kauden kukistamalla Vantaan Ducksin, mutta maanantaina se jäi Loimun tavoin kotikentällään pisteittä Leka Volleyta vastaan. Hurrikaanin kauden kynnyksellä jättäneen passari Daniel Fordin korvaajan pitäisi olla pelikelpoinen jo viikonloppuna. Torstaina Suomeen ja Loimaalle saapuu Serbian maajoukkueen kakkospassarina syksyn EM-kisoissa toiminut Maksim Buculjevic. Mies on nähty tositoimissa Kerttulassa ennenkin, kun Loimu kohtasi vuonna 2015 Euro Cupin ottelussa serbialaisen Punaisen Tähden.

Paikalliskamppailun otteluisäntänä toimii Varsinais-Suomen Auto-Center.

Loimu vs Hurrikaani
sunnuntai 1.10. 17:00
Kerttulan liikuntahalli, Raisio
Ottelun Facebook-event

27.9. VaLePa ei antanut Loimun yllättää

27 syyskuun, 2017

Hallitsevana Suomen mestarina ja suurimpana ennakkosuosikkina alkaneeseen kauteen lähtenyt VaLePa näytti Loimulle keskiviikkona kaapin paikan Vexve Areenalla Sastamalassa. Loimu taisteli ajoittain hyvin, muttei mahtanut nimivahvalle isännälle lopulta mitään, vaan VaLePa kuittasi kauden toisen voittonsa lukemin 3-0 (25-19, 25-22, 25-14).

Aivan ottelun ensimmäiset pallot Loimu pysyi mukana kotijoukkueen rytmissä, mutta vieraiden virheiden saattelemana isännät karkasivat erävoittoon riittäneeseen etumatkaan. Loimu viritteli erän lopussa pientä kiriä, mutta siitä ei lopulta ollut joukkueiden voimasuhteita kääntämään.

Toinen erä taasen alkoi vierasjoukkueen vahvalla rynnistyksellä. Loimu johti erää 1-4 ja vielä 7-11, mutta muutaman peräkkäisen passi-, hyökkäys, ja vastaanottovirheen saattelemana VaLePa kuroi eron umpeen ja hoiti erän tasaisen lopun rutiinilla. Erän kolmas katkaisupallo saatteli lopulta isännät johtoasemassa pitkälle erätauolle.

Kolmas erä sujui alusta loppuun asti isäntien komennossa ja vieraiden paras puhti näytti kadonneen toisen erän tappion myötä. Puhtaasta tappiosta huolimatta Loimun pelissä oi nähtävissä positiivisia asioita. Ajoittain joukkue pystyi haastamaan viime vuoden mestaruusjuhlista tutulla rungolla pelanneen VaLePan. Ja mikä riemastuttavinta, muutaman kauden ajan hukassa ollut Loimun puolustuspelaaminen näytti olevan avausottelun tapaan jo tässä vaiheessa kautta harppauksia paremmalta kuin aiemmin.

Loimun parhaaksi pelaajaksi valittiin Gino Naarden, mutta palkinnon olisi voinut yhtä hyvin antaa libero Ville Sihvoselle, joka jatkoi avausottelusta tuttuja vakuuttavia otteitaan niin vastaanotossa kuin puolustuksessakin. Loimulaisista suurimman pistepotin keräsi Naarden, joka teki 11 pistettä tehoin +8. Hänen rinnallaan pisteiden teossa kunnostautuivat Ossi Rumpunen ja Trent O’Dea. Kotijoukkueen parhaaksi pelaajaksi valittiin yleispelaaja Peetu Mäkinen. Eniten pisteitä teki toinen yleispelaaja Erik Sundeberg (11 pts, +8).

Loimun ottelut jatkuvat sunnuntaina, jolloin Raisioon saapuu vierailulle paikalisvastustaja Hurrikaani-Loimaa. Ottelu on jo perinteiseksi laskettavan Sijan malja -kilpailun ensimmäinen kolmesta osaottelusta. Kolmen ottelun perusteella jompikumpi joukkueista saa epävirallisen Varsinais-Suomen herruuden harteilleen sekä kauden päätösristeilyn Silja Linellä.

Katso myös: Tilastot

24.9. Ailahteleva avaustappio uusitussa Kerttulassa

24 syyskuun, 2017

https://www.facebook.com/RaisionLoimu/videos/1704556516221736/

Vasta Mestaruusliigan avausviikolla kotisaliinsa Kerttulan liikuntahalliin harjoittelemaan päässyt Raision Loimu esiintyi hermostuneesti sarja-avauksessaan ja vierailija Leka Volley nappasi puhtaan 0-3 (23-25, 17-25, 25-27) vierasvoiton mukaansa Savoon.

Loimun uusi belgialainen päävalmentaja Christophe Achten marssitti avaukseen passariksi Tomi Saarisen, hakkuriksi Gino Naardenin, yleispelaajiksi Janne Marttilan ja Kirill Borichevin, keskitorjujiksi Tuomas Koppasen ja Trent O’Dean sekä liberoksi Ville Sihvosen. Erän puolivälissä nähtiin kotiyleisölle herkullinen hetki, kun loppuviikosta ottelukohtaisen sopimuksen kasvattajaseuransa kanssa tehnyt Ossi Rumpunen tuli tuplavaihdon saattelemana kentälle. Samalla passariksi vaihtui Scott Fifer. Ottelun avauserä oli tasainen niin kentällä kuin numeroidenkin valossa, mutta isäntien hyvä taistelu tyrehtyi keskirajan ylitykseen ja niukimpaan mahdolliseen kahden pisteen erätappioon.

Toisen erän alkutahdit iskettiin ensimmäisen erän tapaan tasaisesti, mutta tilanteessa 6-5 syöttönurkkaukseen astellut Samuli Kaislasalo otti ratkaisijan viitan harteilleen. Hakkuri tykitti seitsemän pisteen syöttöputken, jonka jälkeen loppuerä oli kosmetiikkaa. Kolmas erä noudatti toisen kaavaa, mutta ratkaiseva syöttövuoro nähtiin vasta erän puolivälissä ja syöttönurkkauksessa tahtipuikkoa heiluttamassa Jan Helenius. Maajoukkueestakin tuttu yleispelaaja tahditti kuuden pisteen syöttöputkella vierailijat arvokkaaseen 0-3 avausvoittoon, vaikka Loimun loppukiri veikin erän ratkaisun jatkopalloille.

Tuntuu erityisen hyvältä ottaa uuden joukkueen peräsimessä kauden avausvoitto heti ensimmäisessä pelissä. Meidän tarina lähti hyvin liikkeelle. Joukkuepelaamisen kaikki elementit näkyivät ja lisäksi eri erissä nousi eri yksilöitä esiin, myhäili valmentajalegenda Jukka Tuovinen.

Ottelun paras pistemies oli Lekan Samuli Kaislasalo, joka teki 16 pistettä tehoin +12. Hänet palkittiin myös vieraiden parhaana pelaajana. Hakkuri sai hyvin taustatukea Albanian maajoukkueen yleispelaaja Redi Kocilta (14 pts, +6) ja Suomen maajoukkueen Jan Heleniukselta (12 pts, +6). Loimun parhaaksi pelaajaksi palkittiin kenties parhaan ottelunsa Mestaruusliiga-tasolla pelannut libero Ville Sihvonen, joka nosti vastaanotot 65% (täydelliset 35%) tarkkuudella passareiden käsiin ja kunnostautui myös puolustuspelaamisessa. Loimulaisista eniten pisteitä tekivät hakkuri Gino Naarden (13 pts, +2) ja Janne Marttila (12 pts, +4).

Tänään oli itsellä parempi peli kuin yksikään viime kaudella, mutta eihän se oma tekeminen ole tärkein, vaan joukkueen pelaaminen. Tänään olisi ensimmäisessä erässä pitänyt viimeisissä palloissa saada käännettyä kelkka tosiin päin. Tänään hyvä taistelu ie vaan riittänyt, kommentoi Ville Sihvonen kauden avausottelua.

Olen tyytyväinen siitä miten joukkue heräsi taistelemaan viimeisessä erässä. Näytimme tänään vain ajoittain sitä energiaa mikä näkyy harjoituksissa joka päivä, harmitteli Loimun päävalmentaja Christophe Achten.

Katso myös: TilastotValokuvat

Ottelun jälkeinen mediatilaisuus:

https://www.facebook.com/RaisionLoimu/videos/1704400619570659/

22.9. Seuraikoni Ossi Rumpunen pukeutuu tuttuun oranssiin paitaan

22 syyskuun, 2017

Loimun viimeisen vuosikymmenen suurin seuralegenda Ossi Rumpunen (28 v, 187 cm) avaa kautensa sunnuntaina kasvattajaseuransa tutussa peliasussa. Viime kaudella Saksan Bundesliigan pronssia SWD Powervolleys Dürenin riveissä voittaneen yleispelaajan tähtäin on ollut keväästä asti ulkomaan pelikentillä, mutta viritykset ja neuvottelut eivät ole vielä johtaneet sopimukseen.

Peukut ovat olleet pystyssä sopivan pelipaikan löytymiseksi, mutta kun sopimusta ei ole vielä syntynyt, niin halusimme hänet ehdottomasti siihen paitaan jossa hänet on totuttu näkemään. Meillä oli joukkue valmis eikä budjetissakaan juuri tilaa, mutta Ossi on poikkeustapaus Loimussa. Ottelukohtainen sopimus saatiin mahdolliseksi, kun mukaan lähti muutenkin tämän tyyppisten henkilöstökuvioiden ratkaisemiseen tottunut Smile Henkilöstöpalvelut, kommentoi Loimun toiminnanjohtaja Jani Nieminen.

Rumpusen tähtäin on edelleen ulkomaan kentillä ja sopimus Loimun kanssa on ottelukohtainen, mikä mahdollistaa nopeankin lähdön sopivan tarjouksen tullessa pöydälle. Rumpunen on Loimun nykyjoukkueelle tuttu pelaaja, sillä hän on ollut mukana harjoitusringissä jo kesätreeneistä lähtien.

Ossi on kokenut ja monipuolinen pelaaja ja johtaja, joten on hienoa saada hänet mukaan joukkueeseen. Minun tapoihin ei kuulu luvata kenellekään varmoja pelipaikkoja, vaan parhaassa vireessä olevat pelaajat pelaavat. Kilpailutilanne on nyt erittäin herkullinen, myhäilee Loimun päävalmentaja Christophe Achten.

Ossi Rumpunen on edustanut kotimaan pääsarjassa vain kasvattajaseuraansa Loimua. Alkava kausi on jo 10. kotimaan pääsarjassa. Vuosien ajan Rumpusen käytössä ollut pelinumero 5 pysyy edelleen sitä viime kaudella kantaneella Janne Marttilalla.

On tietysti mukavaa palata kotiseuraan. Kesän ja alkusyksyn jo treenannutkin joukkueen mukana. Valmentaja antanut todella positiivisen kuvan ja tykkään hänen haluamastaan tavasta pelata. Joukkue vaikuttaa hitsautuneen hyvin yhteen. Toivon että saadaan hyvä alku kaudelle ja se toimii myös minulle hyvänä ponnahduslautana ulkomaille, kommentoi sunnuntain kotiavausta odottava seuraikoni.

LOIMU vs LEKA VOLLEY
sunnuntaina 24.9. klo 17:00
Kerttulan liikuntahalli, Raisio

loimu_tunnus_oranssi

Raision Loimu ry
c/o RajuLive Oy
Hiidenkatu 7 G
20360 Turku

+358 (0) 44 043 2116
info(at)raisionloimu.fi

Vieritä ylös