UUTISET
Loimun edustusjoukkueen taustatiimissä tapahtuu joukkueen tavoin vähän uudistumista alkavaan kauteen. Viimeiset palaset on saatu loksahtamaan kohdilleen ja päävalmentaja Kari Raatikainen saa rinnalleen sekä jatkajia että paluumuuttajia. Raatikainen saa tiimiinsä apuvalmentajaksi kokeneen Kai Steniuksen. Loimun alumneihin kuuluva Kaitsu muistetaan aiemmin sekä pelaajana että valmentajana oranssi-mustassa asussa. Loimun viimeisin pääsarjamitali on tullut Kaitsun päävalmentajakaudella 2009-2010.
Fysiikkavalmentajana ja fysiona jatkaa Miikka Nieminen, joka ottaa samalla vähän isompaakin roolia Raatikaisen valmennustiimissä. Nieminen on vasta Turun AMK:sta valmistunut fysioterapeutti ja työskentelee päätyönään perheyritys FysioPeimarissa. Tilasto- ja videovalmentajaksi Loimun paitaan palaa viime vuodet Hurrikaanissa vastaavia tehtäviä hoitanut pitkän linjan loimulainen Sari Virta. Joukkueen huoltamisesta vastaa alkavallakin kaudella Juha ”JeeJee” Brandt.
Joukkueenjohtajan tehtävät ottaa hoitaakseen niin ikään ”iki-loimulainen” Kia Kuitunen ja hänen apunaan taustoilla jatkavat toiminnanjohtaja Jani Nieminen ja puheenjohtaja/manageri Jukka Rajakangas. Edustusjoukkueen taustatiimin lisäksi seuraa pyörittävät sen hallitus, yhteistyökumppaneiden hankkimiseen keskittyvä ”nyrkki” ja noin 50-päinen talkoojoukko.
Loimu lähtee syksyllä alkavaan kauteen viime kauden tapaan tavoitteenaan mitalipelit. Viime keväästä poiketen tosin kauden viimeinen peli on tavoitteena päättää voittoon. Joukkueen palapelistä puuttuu vielä muutamia palasia, kuten esimerkiksi hakkuri. Sille osastolle on markkinoilla ollut paljon hyviä vaihtoehtoja ja haussa iso kiinnitys. Loimulaiset toivovat neuvottelujen etenevän piakkoin tiedotusvalmiiksi.
Loimu on kiinnittänyt kolme uutta pelaajaa ensi kauden joukkueeseen. Uudet vahvistukset tuovat voimaa ja leveyttä yleis- ja keskipelaajaosastoille. Loimulla on koossa nyt 10 pelaajasopimusta ja viimeisiä palasia ensi kauden joukkueen palapeliin haetaan vielä huolellisesti harkiten. Uudesta kolmikosta yleispelaajia ovat Aleksi Hänninen (17 v, 192 cm) ja Tomás Rodríguez (28 v, 190 cm), kun taas Felix Egharevban (23 v, 198 cm) pelipaikka löytyy keskeltä. Hännisen sopimus on mallia 1+1 vuotta ja ulkomaalaisten yksivuotisia.
Suomen nuorten maajoukkueen vakikasvo Hänninen aloittaa syksyllä Loimussa 17-vuoden iästään huolimatta jo toisen pääsarjakautensa, sillä hän debytoi toissa kaudella Ettassa tiettävästi kaikkien aikojen nuorimpana pelaajana miesten Mestaruusliigassa. Liigadebyytin aikaan ikää oli mittarissa vain 15 vuotta 5 kuukautta ja 5 päivää. Hännisen kasvattajaseura on Kempeleen Lentopallo. Viime kauden hän aloitti ensimmäisen liigakautensa tapaan Ettan riveissä ykkössarjassa, mutta pelit loppuivat kesken, kun joukkue suljettiin Lentopalloliiton toimesta sarjasta kesken kauden.
- Uran tähän mennessä hienoimpia hetkiä on ollut mm. liigadebyytti, U18 EM-kisat Georgiassa ja U19 NEVZA kisat, jossa sijoituttiin 4. ja minut valittiin joukkueen MVP:ksi. Tavoitteena lentopallossa on päästä ulkomaille ammattilaiseksi. Ajatukset ensi kauden sopimuksesta ovat todella positiivisia. Loimussa on hyvä meininki ja kovaan porukkaan on mukava päästä mukaan, kertoi kesällä beach volleyta pelaava Hänninen.
Toinen uusi yleispelaaja saapuu Argentiinasta. Kotimaansa pääsarjassa aiemmin pelannut Tomás Rodríguez suuntaa kesän jälkeen ensimmäisen kerran urallaan ulkomaille pelaamaan lentopalloa. Aiemmin maataan nuorten maajoukkueissa mm. Pan American ja South American kisoissa edustanut yleispelaaja on edustanut viimeiset kaksi kautta Formosan kaupungissa pelaavaa Policial Voleyta ja selviytynyt liigan välieriin ja sitä kautta Etelä-Amerikan mestaruusturnauksiin. Viime kaudella Rodríguez sijoittui Argentiinan liigan ässätilaston toiseksi ja vastaanottotilaston 7.
- Odotan kovasti seuraavaa askelta urallani ja toivon kaiken peliin laittamalla auttavani Loimun hyvään sijoitukseen liigassa. Tavoitteeni lentopallossa on edetä niin pitkälle kuin mahdollista ja samalla saada uusia kokemuksia ja tutustua uusiin ihmisiin, kommentoi kotimaassaan vielä kesän yli asuva Rodríguez.
Loimun keskipelaajaosaston täydentää Eetu Mäen ja Aleksei Zhbankovin rinnalla yhdysvaltalainen Felix Egharevba. Hän on kotoisin Napervillesta Illinoisin osavaltiosta Chicagon kupeesta ja edustanut yliopistotasolla Ball State Universitya vuodet 2019-2023. Nyt hän suuntaa monen muun jenkin viitoittamalla tiellä Raisioon ottamaan ensiaskeleitaan ammattilaiskentillä. Erityisesti torjuntapelaamisessa yliopistosarjassa kunnostautunut Felix sai vahvat suositukset Loimusta aikoinaan ammattilaisuralle ponnistaneelta Dustin Wattenilta.
- En tiedä Suomesta oikeastaan muuta kuin että se on maailman onnellisin maa. Sekä agenttini että yliopistovalmentajani kertoivat Suomen Mestaruusliigan olevan hyvä paikka yliopistouran jälkeen. Loimusta tiedän, että sillä on vahva historia ja olen innoissani päästessäni osaksi sitä. Ensi kaudella haluan auttaa Loimua menestymään, mutta pitkän tähtäimen tavoitteeni on päästä pelaamaan USA:n maajoukkueeseen, viestitti Egharevba kotikulmiltaan.
Loimun päävalmentaja Kari Raatikainen on tyytyväinen uudesta kolmikosta:
- Tomás tuo joukkueen vastaanottoon kokemusta ja taitoa. Hän onnistunut kotimaansa liigassa mainiosti ja olen luottavainen hänen taitotasoonsa. Felix todella räjähtävänä pelaajana, tuo osaamista ja kilpailua laadukkaaseen keskipelaajarinkiimme. Aleksi on jo nuorena Mestaruusliigassa taitojaan näyttäneenä pelaajana todella tervetullut osa meidän nuoreen pelaajarosteriimme.
Hyvän kauden lentopallon Mestaruusliigassa pelanneen Raision Loimun valmennuksessa tapahtuu muutoksia, kun ensin kolme kautta apuvalmentajana ja viime kauden päävalmentajana Loimussa toiminut Mika Rantanen palaa opintovapaaltaan opettajan virkaansa eikä pysty sen vuoksi jatkamaan täyspäiväisyyttä vaativassa liigavalmennuksessa. Aloittamansa valmentajan ammattitutkinnon hän suorittaa loppuun ja tähtää tulevaisuudessa mahdollisesti uudestaan valmennustehtäviin.
Uudessa päävalmentajassa on kuitenkin jatkuvuutta, kun niihin saappaisiin hyppää kesken viime kauden apuvalmentajaksi mukaan tullut Kari Raatikainen. Pitkän linjan valmentajalta löytyy kokemusta niin pää- kuin apuvalmentajankin tehtävistä sekä miesten että naisten Mestaruusliigasta. Viime vuosituhannen puolella alkaneen valmentajauran aikana on tullut palkintokaappiinkin yli 10 mitalia. Raatikaisen sopimus Loimun päävalmentajuudesta on kaksivuotinen.
- Sisäänajo uudestaan miesten liigavauhtiin tehtiin viime kaudella. Se oli kausi jolloin opittiin ja opetettiin. Yhteistyö Mikan kanssa oli luontevaa ja tuloksekasta, joten halu olisi ollut sitä myös jatkaa. Kuitenkin tilanteet muuttuvat ja nyt tartun haasteeseen, joka on mielenkiintoinen ja myös vaativa. Uskon että kokemus auttaa ja ennestään tuttujen sekä motivoituneiden urheilijoiden kanssa homma toimii, kommentoi Raatikainen.
Muun valmennusryhmän osalta Loimun neuvottelut ovat käynnissä ja niistä tiedotetaan, kun koko ryhmä on koossa.
Päättyneellä kaudella lentopallon Mestaruusliigassa neljänneksi sijoittunut Raision Loimu on kiinnittänyt ensimmäiset pelaajat ensi kauden joukkueeseensa. Jo vuosien ajan pääosin samalla omassa juniorikoulussa kasvatetun pelaajarungon varassa operoineella Loimulla ei ollut yhtään jatkuvaa pelaajasopimusta päättyneen sesongin päätteeksi, kun useampi monivuotinen sopimus umpeutui samaan aikaan. Heti kauden päätteeksi jatketut neuvottelut ovat poikineet tähän mennessä neljä tärkeää jatkosopimusta ja useamman pelaajan kanssa ne jatkuvat edelleen. Varmistuneiden joukossa on myös muutamia Loimun paidasta kohti uusia haasteita siirtyviä pelaajia.
- On luonnollista, että joukkueeseen tulee nyt vähän muutoksia, kun pääosin samalla rungolla on operoitu jo neljästä viiteen vuoteen. Osa pelaajista tarvitsee lisää peliaikaa ja osa uusia haasteita kehittyäkseen. Nyt kokoon saatu neljän pelaajan runko tuo hyvän pohjan uuden joukkueen rakentamiselle, kommentoi Loimun manageri Jukka Rajakangas.
Oranssi-mustissa jatkaa neljä Loimun junioreiden kautta liigaan ponnistanutta pelaajaa, kun nimensä paperiin laittoivat passari Tomi Saarinen, libero Esko Vuorinen, keskipelaaja Eetu Mäki sekä laitapelaaja Aapeli Kouki. Varmuudella uusiin haasteisiin suuntaavat yleispelaaja Väinö Rahko, hakkuri Joonas Jokela, keskipelaaja Seth Golleher sekä pelitossunsa naulaan laittanut yleispelaaja Eemeli Kouki. Muiden pelaajien kanssa jatkokuviot ovat vielä auki.
Passari Saarinen on yksi isoimpia kehitysaskeleita ottanut loimulainen, jonka uusi sopimus on kaksivuotinen, mutta siinä on ensimmäisen vuoden jälkeen mahdollisuus siirtyä ulkomaille. Passariksi maailmanluokan fysiikan omaava Saarinen on kehittynyt myös muilla osa-alueilla ja on herättänyt myös maajoukkuevalmennuksen mielenkiinnon. Saarisen kanssa hyvän aisaparin niin hyökkäys- kuin torjuntarintamallakin muodostaneen Eetu Mäen sopimus on muotoa 1+1 vuotta. Samanlainen sopimus on tehty myös Aapeli Koukin kanssa, joka pelasi päättyneellä kaudella pääosin hakkurina, mutta välillä myös yleispelaajana. Libero Esko Vuorisen jatkosopimus on yksivuotinen.
Lisää sopimusuutisia on lupa odottaa Raision suunnalta jo pikapuolin. Edellisen kauden yhteenvetoa voi lukea tästä kausiyhteenvedosta: Me tulimme jäädäksemme.
- « Edellinen
- 1
- …
- 10
- 11
- 12