Siirry sisältöön

UUTISET

22.1. Loimu vaikeuksien kautta hurmosvoittoon Savo Volleysta

22 tammikuun, 2019

Loimun vastoinkäymiset jatkuivat lentopallon Mestaruusliigassa tiistaina kotiottelussa Savo Volleyta vastaan, mutta oranssi-musta joukkue ei vastoinkäymisistä häkeltynyt, vaan kukisti Savo Volleyn kolmen sarjapisteen arvoisesti 3-1 (25-20, 12-25, 25-23, 26-24). Ottelu osoitti jälleen sen, että isoista resurssieroista huolimatta Mestaruusliigan tasoerot ovat pieniä ja yllätyksiä voi tapahtua ottelussa kuin ottelussa.

Loimun joulukuun kokoonpanosta oli tiistain kokoonpanosta poissa Samuli Kaislasalo, Ossi Rumpunen, Ville Sihvonen, Ossi Rumpunen sekä tietysti myös jo pidempään poissa ollut Verneri Vetriö. Niinpä isännät aloittivat ottelun kuusikolla josta puolet oli alle 20 vuotiaita. Nuoret aloittivat ottelun ennakkoluulottomasti ja panivat nimekkään vierasjoukkueen ahtaalle. Nuorisokaartin hyvät otteet eivät toki olleet yllätys, sillä samoin nuorin voimin Loimu kiusasi VaLePaakin joulukuussa Kerttulassa viiden erän verran. Ilmassa oli jo avauserän ratkaisun makua, kun Väinö Rahko ja Pablo Guzman torjuivat Savon Eetu Häyrisen näyttävästi lyöjän varpaille. Savoa ei siivittänyt erävoittoon edes Lelu Ojansivun kentälle ottaminen tilanteessa 23-18, vaan Loimu voitti erän Jere Heiskasen syötön leijaillessa yli Loimun takarajan.

Toisen erän alku lisäsi Loimun päävalmentaja Christophe Achtenin murheita, kun hakkuri Oskari Keskisen pikkusormi meni sijoiltaan Ojansivun iskulyöntiä torjuessa. Loimun fysioterapeutti Olli Lahtinen veti sormen paikoilleen, mutta Keskinen joutui jättämään paikkansa kentällä keskitorjuja Karri Sihvoselle. Ottelun päätyttyä selvisi ettei Keskisen sormessa ollut murtumia ja nuori pelimies selvinnee noin viikon levolla takaisin pelikuntoon. Loukkaantumisen myötä Loimun peli sekaantui totaalisesti ja vieraat karkasivat ensin passari Fedor Ivanovin syöttövuoroilla turvalliseen 7-15 johtoasemaan ja sen jälkeen lasketellen tylyyn erävoittoon.

Kolmanteen erään Achten kaivoi yllätysratkaisun ja siirsi Karri Sihvosen keskelle ja Tuomas Koppasen hakkuriksi. Koppanen aloitti aikoinaan liigauransa yleispelaajana, mutta sittemmin ei kokemusta laitahyökkääjänä ole kertynyt. Haasteiden ja täysin vieraan kokoonpanon myötä Kerttulan runsaslukuinen kotiyleisö syttyi tukemaan omiaan tavallistakin äänekkäämmin. Kannustus sytytti niin Koppasen kuin koko muunkin Loimun joukkueen hurjaa vireeseen ja kolmas erä eteni tasaisissa merkeissä kotijoukkueen ollessa koko ajan pisteen tai pari niskan päällä. Eräpalloon Loimun johdatti ässäsyötöllään  Pablo Guzman. Ensimmäinen eräpallo ei vielä tuonut toivottua tulosta, mutta sitä seuranneen aikalisän jälkeen Viktor Lindberg takoi isännille helpottavan pisteen.

  • Tulimme hyvin kolmanteen erään, vaikka kenttäjärjestys oli vähän sekaisin. Kävin itse kyselemässä valmentajalta jo toisessa erässä että voisiko meikäläinen mennä laitaan. Joukkueella oli tänään hyvä henki ja ei ollut mitään hävittävää tuossa tilanteessa, hymyili rento Koppanen ottelun jälkeen.

Neljäs erä alkoi vahvasti Loimun merkeissä, kun Väinö Rahko torjui Lelu Ojansivun iskulyönnin ja tulostaululle tilanteeksi 4-1. Erän edetessä peli tasottui, mutta Loimu pysyi koko ajan pisteen tai pari niskan päällä. Lopullista ratkaisun makua oli ilmassa, kun Tomi Saarinen torjui taululle lukemat 23-21. Savo Volley nousi kuitenkin kerran vielä ja venytti ratkaisun jatkopalloille. Ottelun viimeiseksi jääneessä pallossa Pablo Guzman esitti takakentällä puolustustaitojaan ja Viktor Lindberg tykitti jatkopallopassin vieraiden kenttäpuoliskolle.

  • Olen ylpeä siitä miten aloitimme ottelun tänään sunnuntain pelin jälkeen. Loukkaantumien sekoitti vähän meidän mielialaa, mutta tulimme pitkältä tauolta takaisin uudella suunnitelmalla. Sitten meillä kävi vähän tuurikin kolmannesta erästä alkaen. Olen erittäin iloinen kolmesta pisteestä, myhäili Christophe Achten joukkueensa yllätysvoittoa.

Ottelun paras pelaaja oli Loimun Pablo Guzman, joka teki 18 pistettä +15 tehoin. Hakkuriksi kesken ottelun siirretty Tuomas Koppanen teki 12 ja Viktor Lindberg 20 pistettä. Savo Volleyn parhaimmistoa olivat jo avauserässä Eetu Häyrisen hakkurina korvannut Lelu Ojansivu sekä Miro Määttänen. Joukkueiden parhaiksi pelaajiksi otteluisäntä Silja Linen toimesta palkittiin Guzman ja Määttänen.

Loimu on saamassa helpotusta kokoonpanoonsa jo pikaisesti, sillä tiistaina ottelua Kerttulan lehtereillä seurasi Ivan ”Bomba” Marquez, jonka peliluvan pitäisi olla kunnossa jo ensi viikon tiistaina, kun Vantaa Ducks saapuu Raisioon.

Katso myös: TilastotValokuvatEnergiapörssi ja positiivisimmat pelaajat

Ottelun jälkeinen mediatilaisuus, jossa ottelua kommentoiavat hakkuri Lelu Ojansivu ja päävalmentaja Jukka Tuovinen Savo Volleysta sekä hakkuri Tuomas Koppanen ja päävalmentaja Christophe Achten Loimusta:

 

21.12. Loimu tyrmäysvoiton myötä joulutauolle Vantaalta

21 joulukuun, 2018

Loimu matkusti syyskierroksen rankan päätösjakson viimeiseen koitokseen perjantaina jännittävissä tunnelmissa. Pelaajia tosin ei tainnut juurikaan jännittää, mutta seuran kannattajat jännittivät miten edellispäiväinen iso Suomen Cup pettymys oli saatu käsiteltyä. Loimulle putoaminen niukasti Cupista oli iso pettymys, mikä näkyi pelaajien kasvoilta keskiviikon ottelun jälkeen. Pettymyksen jälkeen pikaisesti eteen tuleva seuraava ottelu voi olla joko uhka tai mahdollisuus.

Loimun tie vei perjantaina Cupissa välieriin VaLePan vastustajaksi selviytyneen Vantaa Ducksin vieraaksi. Mestaruusliigan sarjaohjelman erikoisuuksiin kuuluu se, että Loimu ja Ducks kohtasivat syyskierroksen viimeisessä ottelussa vasta ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Kevätkierroksella on edessä siis kolme kohtaamista. Joukkueiden ensimmäisestä kohtaamisesta ei jäänyt paljon jälkipolville kerrottavaa, kun Loimu poltti ankkojen höyhenpeitteen karrelle tylyin ja nopein 3-0 (25-18, 25-22, 25-11) lukemin.

  • Toivoin ennen peliä syöttömme paranevan ja se todella paranikin. Tämä oli hyvä paluu keskiviikon pahan pettymyksen jälkeen tositoimiin. Pelasimme eilen Cup-pettymystä nollataksemme poikkeuksellisesti biljardia lentopallon sijaan. Ehkä pitää tehdä sitä jatkossa enemmänkin, naureskeli Loimun päävalmentaja Christophe Achten ottelun päätyttyä.

Loimu marssitti Vantaalla avaukseen muuten normaalin seitsikkonsa, mutta kapteeni Ossi Rumpusen paikan otti haltuunsa Jan Helenius. Hänestä muodostuikin yksi avauserän hahmoista, kun Heleniuksen syöttövuorolla Loimu karkasi lopulta erävoittoon asti siivittäneelle karkumatkalle. Ducks sortui avauserässä tekemään virheitä ja Loimu taasen oli terävänä Samuli Kaislasalon johdolla. Erän viimeinen piste näki päivänvalon Tuomas Koppasen torjuntapisteen myötä. Samalla hän säikäytti vieraskannattajia vääntämällä vähän nilkkaansa, mutta tapaturma ei onneksi osoittautunut vakavaksi, vaan toruntakone nähtiin kentällä taas toisen erän alussa.

Toinen erä alkoi siitä mihin ensimmäinen jäi. Tuomas Koppasen syöttövuoron takia Ducks aikalisää vietettiin jo tilanteessa 3-7. Erän lopullinen ratkaisu nähtiin sekin syöttöruudusta käsin, kun Kaislasalo marssi syöttämään tilanteessa 7-10. Ducks valmentaja Ismo Tuomisen aikalisäkään ei auttanut, kun maajoukkuehakkuri paiskoi ässiä kotijoukkueen kenttäpuoliskolle. Ducks sai erän lopussa pienen loppukirin aikaiseksi hakkuri Thiago Macielin syöttövuorolla, mutta sekään ei auttanut, kun Loimun Pablo Guzmanin hyökkäykset päättivät toisen erän.

Kolmas erä oli illan tylyin näytös, kun Loimu karkasi Viktor Lindbergin syöttövuorolla heti kättelyssä 1-10 johtoon. Tämän jälkeen erä oli pelkkää pelailua kohti päätösvihellystä. Erän aikana Loimun vaihtopenkiltä pääsivät irti myös Väinö Rahko, Oskari Keskinen ja Karri Sihvonen, jotka tekivät yhden pisteen mieheen. Loimun ja koko ottelun paras pistemies oli Kaislasalo, joka teki 22 pistettä tehoin +16. Loimun toiseksi tehokkain oli jo varsin tuttuun tapaan Guzman, joka teki 12 pistettä tehoin +9. Ducksista Maciel teki 10 pistettä. Joukkueiden parhaina pelaajina palkittiin Kaislasalo ja hakkuri Pasi Hyvärinen. Loimu oli kautta linjan isäntiä parempi. Ehkä isioin ero oli syöttämisessä, joka sujui Loimulta todella laadukkaasti. Hyvän syötön ansiosta Loimu vei myös torjunnat lukemin 12-5.

  • Joulua halutaan kyllä jo viettää. Ohjelma on ollut raskas ja nytkin tämä oli neljäs peli seitsemään päivään. Sen takia pelattiin tuollaisella ryminällä ettei tarvitse pitkään pelata. Meillä oli koko joukkueella hyvä syöttöpäivä ja se kun on meillä hyvä, niin torjuntamme on aika vahva tässä liigassa, kommentoi seuraavaksi maajoukkueen tärkeään Tanska-otteluun joulun jälkeen keskittyvä Samuli Kaislasalo.

Loimu siirtyy ansaitulle joulutauolle Mestaruusliigan viidentenä. Jahti neljännellä sijalla olevan Ettan selän takana jatkuu tammikuussa. Nyt Loimulaisista Kaislasalo, Lindberg ja Achten suuntaavat maajoukkuepaitoihin EM-karsintojen merkeissä. Kaisalasalo edustaa tietysti Suomea, Lindberg Ruotsia ja Achten toimii Islannin päävalmentajana.

Katso myös: Tilasto

19.12. Loimu heräsi taistelemaan, mutta Hurrikaani jatkaa Cupin välierään

19 joulukuun, 2018

Loimu ja Hurrikaani pelasivat kaksijakoisen Suomen Cupin puolivälieräottelun paikallispelin kiihkeässä hengessä Raisiossa. Vieraat veivät ottelun kaksi ensimmäistä erää nimiinsä vahvalla esityksellä. Loimu sen sijaan sortui virheisiin eikä joukkueen peli lähtenyt rullaamaan missään vaiheessa. Avauserään isännät tekivät peräti seitsemän syöttövirhettä. Toisessa erässä nähtiin ikävä tapaturma, kun Eemeli Kouki väänsi nilkkansa hyökkäyksestä Loimun puolelle alas tullessaan ja kannettiin pois kentältä. Hurrikaani ei kuitenkaan tästä hätkähtänyt, vaan jyräsi näyttävästi toisenkin erän voittoon. Hurrikaanin syöttö oli jälleen joukkueen tehokkaimpia aseita ja myös puolustuspelaamisessa vieraat olivat isäntiä pirteämpiä.

Pitkän erätauon jälkeen vaaka kääntyi Loimun puolelle ja kotijoukkue vei kaksi seuraavaa erää. Ratkaisevan putken kolmannen erän ja samalla hetkellisesti koko ottelun kääntymiseksi isännille syötti Kasper Vuorinen. Neljännessä erässä Hurrikaani haki ratkaisua vaihtopenkiltä, mutta vaihdotkaan eivät pysäyttäneet Loimun menoa. Ratkaisu siirtyi siis viidenteen erään, jossa Hurrikaani otti heti alkumetreillä komennon Matti Oivasen syöttöjen ansiosta. Kun muutenkin vieraiden syöttötyöskentelyyn löytyi jälleen tehoja, ei ottelun voittajasta syntynyt lopulta viidennessä erässä enää isoa taistelua.

Ottelun loppunumeroiksi kirjattiin Hurrikaanin 3-2 (25-18, 25-21, 20-25, 22-25, 15-8) vierasvoitto. Ottelun paras pistemies oli Hurrikaanin hakkuri Antti Ropponen, jonka vasuri sivalsi 25 pistettä. Loimun hakkuri Samuli Kaislasalon saldo oli yhden pisteen pienempi. Kokonaisuudessaan Hurrikaanin suoritus oli puolivälierässä Loimua ehyempi. Vierailla toimi niin syöttö, torjunta kuin puolustuspelaaminenkin isäntiä paremmin.

  • Hurrikaani pelasi parhaalla tasollaan kaksi ensimmäistä erää. Vaihdoimme pieniä juttuja tauolla ja hiljalleen pääsimme peliin ja syöttömme alkoi toimia. Sitten taas viidennessä erässä Hurrikaani sai energiaa Oivasen ja Ropposen syöttövuoroista ja he olivat taas liekeissä. Heidän syöttö on iso ase ja he käyttivät sitä tehokkaasti kolme erää, harmitteli Loimun päävalmentaja Christophe Achten.

Hurrikaani kohtaa Loimaalla pelattavassa Cupin välierässä ykkössarjassa pelaavan Karelian Hurmoksen ja sen ottelun voittaja pääsee Turussa Kupittaan palloiluhallissa 26.1. pelattavaan finaaliin.

  • Pitkä ja jännittävä ottelu, kuten on viime aikoina molemmilla joukkueilla ollut. Meiltä kaksijakoinen peli. Pitkän tauon jälkeen oltiin vaikeuksissa ja on vähän arvoitus itsellenikin miksi laitahyökkäyksemme oli  tukossa kolmannessa ja neljännessä erässä. Loistavasti pojilla riitti taistelutahtoa ja henkeä tuohon viidenteen erään ja se ratkaistiin nopeasti, kehui Hurrikaanin päävalmentaja Jussi Heino suojattejaan välieräpaikan ratkettua.

Katso myös: TilastotValokuvat

Ottelun jälkeinen mediatilaisuus:

 

19.12. Loimu ja Hurrikaani iskevät välieräpaikasta

19 joulukuun, 2018

Lentopallon Suomen Cupon kaartumassa välierävaiheeseen, mutta yksi välieräjoukkue on vielä ratkaisematta ja se tehdään keskiviikkona Raisiossa, kun Loimu ja Hurrikaani iskevät yhteen. Muut välieräjoukkueet ovat VaLePa, Vantaa Ducks sekä ykkössarjasta välieriin ponnistava Karelian Hurmos.

Loimu viimeisteli viikonloppuna kahdesta tappiosta huolimatta kelvollisesti ennen tärkeää Cup-ottelua. Kun vastassa ovat VaLePa ja Hurrikaani, niin kahteen pisteeseen pitää olla tyytyväinen. Sunnuntain voiton myötä Hurrikaani otti myös ennakkosuosikin paineet niskaansa ennen yhdestä poikki systeemillä pelattavaa Cup-ottelua.

Loimu ja Hurrikaani ovat kohdanneet tällä kaudella Mestaruusliigassa kolmesti. Ensimmäinen ja kolmas kohtaaminen ovat osoittaneeti, että Hurrikaani on tälläkin kaudella vaikeasti voitettavissa, etenkin kotonaan. Kotiottelunsa Turun Kupittaalla, eli tulevassa Cupin finaalihallissa, Loimu voitti puhtaasti 3-0.

Loimu esitteli viime viikonloppuna rosterinsa leveyttä, kun lauantaina VaLePaa kiusasi kaudella vähemmän pelannut kuusikko, josta kahden viimeisen erän ajan puolet oli vielä A-junioreita. Sunnuntaina Loimaalla kentällä taas oli alkukaudelta tuttu ”ykkösnyrkki”. Muutenkin päävalmentaja Christophe Achten on käyttänyt viime peleissä laajasti materiaaliaan. Hyvässä vireessä oleva laaja materiaali onkin mahdollistanut taktisten vaihojen käyttämisen sekä muutoksen hakemisen pysyvämipien vaihtojen avulla.

Hurrikaanin avainpelaaja on viime otteluissa ollut Loimun kasvatti yleispelaaja Eemeli Kouki. Ottelussa nähdään myös kahden veljesparin kohtaaminen, kun vastakkain iskevät Ossi ja Tomi Rumpunen sekä Kasper ja Kasimir Vuorinen. Ennakkoarvailujen mukaan kuitenkin näistä veljeksistä Hurrikaanin pelurit aloittavat vaihdosta, kun taas Loimun puolella sekä Ossi että Kasper ovat hyvin todennäköisesti kentällä.

 

Suomen Cupin puolivälierä:
Loimu vs Hurrikaani
Ke 19.12. klo 18:30
Kerttulan liikuntahalli, Raisio
Ottelun FB-event

Suomen Cupin välierät:
Loimu/Hurrikaani vs Karelian Hurmos (alustavasti 13.1., jos Raisiossa)
VaLePa vs Vantaa Ducks (12.1.)

Suomen Cupin finaali:
Kupittaan palloiluhallissa Turussa 26.1.2019 sekä naiset että miehet

14.12. VaLePan tähtisikermä toistamiseen kiusattavaksi Raisioon

19 joulukuun, 2018

Kauden alussa VaLePan tähtisikermää Raisiossa viiden erän verran kiusannut Loimu saa uuden mahdollisuuden mestarisuosikin kaatamiseen lauantaina, kun VaLePa saapuu vieraaksi Loimun perinteiseen Joulu-otteluun. Kuumassa vireessä oleva Loimu on voittanut kaksi edellistä peliään kotikentällään ja jahtaa tosissaan sarjan 4. sijaa. ValePa taistelee Mestaruusliigan piikkipaikasta Savo Volleyn kanssa ja lisäksi he ovat selvittäneet tiensä kuudentoista sakkiin CEV Cupissa ja välieriin Suomen Cupissa.

Lauantain ottelussa nähdään vastakkain muutamia mielenkiintoisia maajoukkueista tuttuja taistelupareja, kun eripuolille verkko asettuvat viime otteluissaan loistaneet maajoukkuehakkurit Samuli Kaislasalo ja Upi Sivula sekä Ruotsin maajoukkueyleispelaajat Erik Sundberg ja Viktor Lindberg. Lisäksi viime otteluissa loistaneet Loimun keskitorjujat Pablo Guzman ja Tuomas Koppanen saavat kovimman mahdollisimman haasteen verkon toiselle puolelle, jonne astelevat Tommi Siirilä ja Daniel Jansen Vandoorn, joka tosin oli poissa edellisestä pelistä ja hänen paikkaansa täytti Rami Rekomaa.

Myös passariosastolla nähdään mielenkiintoinen taistelu, kun VaLePan kokenut Mikko Esko yrittää juoksuttaa harhaan Loimun tasaväkisen kaksikon Tomi Saarinen – Kasper Vuorinen johdottamaa joukkoa. Molemmilla joukkueilla on hyviä vaihtoehtoja yleispelaajaosastolla ja onkin mielenkiintoista nähdä keiden päivän vireeseen päävalmentajat eniten luottavat.

Jouluotteluun on järjestetty jälleen monenlaisia erikoistempauksia. Otteluisäntä Osuuspankki tarjoaa OP-korttilaisille vapaan sisäänpääsyn ja 500:lle ensimmäiselle katsojalle (OP-kortilla tai ilman) ilmaisen joulupuuron. Otttelussa kuullaan joulumusiikkia ja arpajaisissa on pääpalkintoina joulukinkku ja jouluinen herkkukori. Ja fanituotepisteestä saa tietysti hyviä joululahjavinkkejä!

Loimu vs VaLePa
la 15.12. klo 17:00
Kerttulan liikuntahalli
Otteluisäntä: OP Turun Seutu
Ottelun Facebook-event

 

KIRJAILIJA, SIG-MUUSIKOITA JA SIG-PUKKI MUKANA PELISSÄ

Raisiossa vuonna 1978 perustettu SIG pääsi jo ensialbumillaan menestyksen makuun. Nyt SIG on saanut arvoisensa ja ansaitsemansa kirjan, Aku-Tuomas Mattilan kirjoittaman liki 300-sivuisen Portaat purppurasumuun (Sammakko).

Kirjan kirjoittaja sekä yhtyeen muusikoita on paikalla VaLePa-ottelussa ja lauantaina on oiva tilaisuus ostaa pukinkonttiin suuri pala raisiolaishistoriaa yksien kansien välissä omistajakirjoituksilla. Kirjan hinta on 25 €. Tarjolla on myös juhlavuoden SIG-lippiksiä. Katso lisää facesta: ”Portaat purppurasumuun”.

loimu_tunnus_oranssi

Raision Loimu ry
c/o RajuLive Oy
Hiidenkatu 7 G
20360 Turku

+358 (0) 44 043 2116
info(at)raisionloimu.fi

Vieritä ylös