Siirry sisältöön

UUTISET

9.3. Runkosarjan viimeisestä vieraspelistä tappio

9 maaliskuun, 2022

Loimu matkusti keskiviikkona Savo Volleyn vieraaksi Kuopiosta vielä yli 100 kilometriä kauemmas Vieremälle. Pienten kolhujen ja lähestyvien pudotuspelien vuoksi muutama avainpelaaja puuttui Loimun kokoonpanosta, jotta Iskukyky olisi täydellinen kauden tärkeimpien pelien alkaessa. Tämän vuoksi Loimun avausseitsikko otteluun oli viime aikojen otteluista hieman poikkeava. Libero Kyle Dagostino puki ylleen yleispelaajan paidan ja hakkurin tontilla vastuun otti normaalisti keskipelaajana pelaava Eetu Mäki. Loimun kannalta positiivisia asioita ottelussa oli muiden muassa keskitorjuja Tayeb Einisamareinin ahertaminen koko ottelun kentällä sekä Aatu Kulmalan hyvä peli liberon tontilla.

 

Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä ja heti ensimmäisessä palloissa Eetu Mäki teki tuoreen hakkurin innokkuudella pisteitä. Lopulta Loimusta ei kuitenkaan ollut taistelemaan avauserän voitosta, vaan Savo Volley vei erän nimiinsä kokeneen Lelu Ojansivun johdolla. Toinen erä oli ottelun tasaisin, mutta sekin päättyi lopulta kotikylällään pelanneen yleispelaaja Antti Siltalan hyökkäyspisteeseen kahden pisteen erolla. Kolmannessa erässä Loimun hyökkäystehot romahtivat eikä vieraista ollut enää kotijoukkuetta haastamaan pitkän erätauon jälkeen.

 

Ottelun loppunumeroiksi kirjattiin puhdas 3-0 (25-18, 25-23, 25-13) kotivoitto, mikä varmisti runkosarjan voiton Savo Volleylle. Loimu pelaa vielä perjantaina runkosarjan viimeisen ottelunsa kotikentällä Hurrikaania vastaan ja panoksena on sijat 6. ja 7. Hurmoksen kanssa. Mestaruusliiga panosten ohella panoksena on myös Varsinais-Suomen herruudesta jaettavaan Siljan Maljan voitto, sillä Loimu lähtee viimeiseen paikallisotteluun yhden pisteen johtoasemassa Hurrikaaniin nähden. TuTon kolmanneksi sijoittuminen on varmistunut jo aiemmin.

 

Vieremällä pelatun ottelun paras pistemies oli Savon Ojansivu, joka kirjautti 14 pistettä. Virolainen Andrus Raadik teki kaksi pistettä vähemmän. Loimun puolelta hakkuri Eetu Mäki teki 11 pistettä ja yleispelaajista Sebastian Pozo Hernandez 8 ja Kyle Dagostino 7. Molempien yleispelaajien teho putosi kuitenkin miinuksen puolelle virheiden vuoksi. Loimun parhaaksi pelaajaksi valittiin vain 176 senttisenä yleispelaajan paikalla ahertanut Dagostino.

 

  • Oli ihan kiva pelata. Eka kerta ikinä hakkurina, kun en ole junnunakaan pelannut. Kuulin bussimatkalla että pelaan hakkurina. Ihan hauskaa ja hyvä peli, kommentoi Eetu Mäki.

 

Katso myös: Tilastot

8.3. Eetu Kulmalan kausi päättyi ennen aikojaan

8 maaliskuun, 2022

Loimun yleispelaaja Eetu Kulmalan kausi päättyy ennenaikaisesti, kun runkosarjaa on jäljellä vielä kaksi ottelua. Hyvän kesäharjoitteluperiodin jälkeen E. Kulmalan kausi on ollut epäonninen, kun hänellä on ollut jo muutamakin vamma riesana ennen tätä viimeisintä, joka sattui helmikuun loppupuolella harjoituksissa hyökkäystilanteesta alas tullessa. Harvinaislaatuista vammaa ei lähdetä harkinnasta huolimatta leikkauksella hoitamaan, joten edessä on totaalilepoa arviolta ainakin kuuden viikon ajan.

Loimu kohtaa runkosarjan viimeisessä kotiottelussaan perjantaina Hurrikaanin Kerttulan liikuntahallissa kello 18:30.

6.3. Onnistunut viikko päättyi voitokkaasti

6 maaliskuun, 2022

Loimu paketoi onnistuneen kolmen ottelun viikkonsa sunnuntaina Korsossa Vantaa Ducksin vieraana. Ottelu päättyi Loimun puhtaaseen 0-3 (17-25, 19-25, 23-25) voittoon, joten Loimun saldoksi viikosta tuli kolme voittoa ja yhtä vaille täysi pistepotti, eli 8 pistettä. Raisiolaisten vire näyttää siis lupaavalle lähestyviä pudotuspelejä ajatellen.

 

  • Pelattiin pitkä peli Hurmosta vastaan ja tänään päätettiin pelata tämmönen lyhyempi peli. Oltiin hyvillä hereillä heti pelin alusta lähtien. Nyt kulkee ja koko ajan mennään eteenpäin, kommentoi paljon vastuuta viime aikoina saanut ja isoin harppauksin kehittynyt keskitorjuja Aatu Vihola.

 

Ducksilla ei ollut panosta ottelussa ja lisäksi heillä oli muutamia poissaoloja kokoonpanosta. Loimun normaalista avauksesta puuttui vain jo pidempään pelejä sivusta seurannut Tayeb Einisamarein. Loimun avaus oli vahva ja isännät olivat vaikeuksissa. Erän hahmo oli hakkuri Ali Fazli, joka teki 7 pistettä. Tilanteessa 14-21 Einismarein tuli Eetu Mäen tilalle kentälle ja hän sai kunnian iskeä avauserän viimeisen pisteen vieraille.

 

Toinen erä alkoi tasaisesti, mutta passari Tomi Saarisen syöttövuorolla vieraat repäisivät parin ässän saattelemana pienen etumatkan, joka kesti erän loppuun asti. Kolmas erä oli ottelun tasaisin ja Kristaps Smitsin syöttövirheen jälkeen ottelu näytti jo jatkuvan neljänteen erään tilanteessa 22-20. Mutta Loimu ei antautunut. Hetkeä aiemmin kentällä tuplavaihdossa tullut Sebastian Pozo Hernendez otti hakkurin paikalla vastuuta ja hänen kolmella peräkkäisellä hyökkäyspisteellään Loimu nousi rinnalle ja ohi. Ottelun viimeiseksi pisteeksi jäi Iiro Seppälän pitkäksi leijaillut syöttö.

 

Parhaaksi pelaajaksi ottelussa palkittiin Loimulta Smits ja isänniltä Alek Rastamo. ProLibero palkinnon pokkasi Rezai Fowad, vaikkakin Loimun Kyle Dagostino oli koko ottelua tarkasteltaessa tilastollisesti parempi libero hyvällä 75% vastaanotollaan. Ottelun paras pistemies oli Rastamo, joka teki 20 pistettä. Loimulta Fazli teki 16 pistettä ja Smits 13. Loimun keskipelaajina pääosan ottelusta ahertaneet Aatu Vihola ja Eetu Mäki kirjauttivat 3 torjuntapistettä mieheen.

 

  • Kaikki osa-alueet toimivat meillä tänään. Meillä on vielä mahdollisuus jopa viidenteen sijaan, joten tämä voitto oli tärkeä. Mutta tärkeintä on se, että kaikki pelaajat ovat kunnossa pudotuspelien alkaessa, totesi Loimun Aitor Barreros ottelun jälkeen.

 

Loimun runkosarja on kahta ottelua vaille valmis. Alkavalla viikolla oranssi-mustat iskevät Savo Volleyta vastaan Vieremällä ja perjantaina Hurrikaanin kanssa Raisiossa. Perjantain ottelussa ratkeaa samalla myös Siljan Malja -paikallissarjan mestaruus.

 

Katso myös: Tilastot

4.3. Barreros sytytti Loimun Joensuussa

5 maaliskuun, 2022

Pari viikkoa sitten alun perin ohjelmassa ollut lentopallon Mestaruusliiga-ottelu Hurmoksen ja Loimun välillä iskettiin perjantaina Joensuussa. Runkosarjan lopun lähestyessä kyseessä oli erittäin merkityksellinen ottelu, sillä joukkueet taistelevat samoista runkosarjan loppusijoituksista.

Ottelun avauserä oli etenkin Loimun osalta virheiden sävyttämä. Syöttönurkkauksessakaan ei ollut edellispäivän VaLePa-ottelun tykityksestä tietoakaan, kun avauserään kirjattiin kuusi syöttövirhettä vain yhtä ässäsyöttöä vastaan. Avauserän lisäksi kotijoukkue vei myös toisen erän nimiinsä Loimun tehdessä näissä erissä peräti 21 pistettä isännille omilla virheillään. Hetken jo näytti siltä, että Loimu saa lähteä pitkän tulomatkan ja lyhyen pelin jälkeen jälleen pitkälle kotimatkalle. Loimu ei kuitenkaan antautunut, vaan pitkän erätauon jälkeen ottelun kulku muuttui ja Loimun kotimatka ”lyheni” kahden sarjapisteen ja 2-3 (25-19, 25-21, 21-25, 18-25, 9-15) voiton ansiosta merkittävästi.

  • Hurmos pelasi hyvin kaksi ensimmäistä erää ja me emme reagoineet oikein. Pienet asiat pitkällä erätauolla aikaansaivat muutoksen, totesi Loimun päävalmentaja Aitor Barreros.

Loimun päävalmentaja Aitor Barreros penkitti tähtihakkuri Ali Fazlin ja keskiviikon VaLePa-voitossa loistaneen passari Tomi Saarisen toisessa erässä. Pitkän erätauon jälkeen passarin paikalle jäi Mauri Kurppa, mutta hakkurin paikalle pääsi takaisin sisuuntunut Fazli. Myös Väinö Rahkon valmennus sai nostettua uudelle tasolle erätauon aikana.

Kolmannen erän tähti oli peräti 9 pistettä tehoin +8 tehnyt Fazli. Häntä hyvin ruokkinut Kurppa peippasi erän viimeisen pallon parkettiin. Neljännessä erässä vastuuta otti Väinö Rahko. Loimu karkasi heti kättelyssä 1-6 johtoon ja Hurmos ei tästä enää toipunut erän aikana, vaan viidenteen erään mentiin varsin selvin numeroi. Yksi neljännen erän erikoisuuksista oli Loimun kokeneimman pelaajan, eli Mauri Kurpan, tilanteessa 6-16 nuoremmilleen opettama ”jalat maassa ässä”. Syöttö sinällään ei näyttänyt aivan äärettömän pahalta, mutta se taisi tyylinä yllättää myös hurmoslaiset.

Viides erä eteni puoli välin paikkeille tasaisissa merkeissä. Kahden peräkkäisen Kristaps Smitsin hyökkäyspisteen jälkeen Hurmoksen valmentaja Matti Alatalo kutsui joukkonsa aikalisälle. Loimun liekki ei kuitenkaan hiipunut, vaan Aatu Vihola tappoi keskeltä tilanteeksi 7-10. Ottelun kaksi viimeistä pistettä vieraille tehtaili kapteeni Rahko. Ottelupalloon hän vei joukkonsa peippaamalla ja viimeisen naulan hän iski Hurmoksen arkkuun kunnon voimalyönnillä. Loimun koko joukkueen hyökkäysprosentti viimeisessä erässä oli hurja 77%.

Ottelun parhaan pelaajan palkinnon pokkasi Mauri Kurppa, jonka sisääntulo teki tärkeän käännöksen ottelun kulkuun. Muutkin Barreroksen vaihdot olivat toimivia. Ottelun paras pistemies oli Fazli, joka teki 20 pistettä tehoin +18. Väinö Rahkon erinomaisen iltapuhteen saaliiksi tuli 18 pistettä tehoin +14. Hurmoksen pisteitä kasautui tasaisesti etenkin Eetujen Häyrisen ja Lähteenmäen sekä Jere Heiskasen harteille.

  • VaLePa-voitto antoi itseluottamusta. On se eri lähteä kun on voitto alla ja peli kulkee. Meillä on vielä bussimatka takaisin ja sunnuntaina Vantaalle. Että on tässä sillai vähän kiirettä olevinaan, kommentoi MVP-Kurppa.

 

Katso myös: Tilastot

2.3. Loimulle maukas voitto VaLePasta

2 maaliskuun, 2022

Loimu nappasi erittäin maukkaan täyden kolmen pisteen voiton hallitsevasta Suomen Mestarista ja tämän hetken sarjataulukon ykkösestä, kun VaLePa kaatui Kerttulan parketilla luvuin 3-1 (21-25, 25-21, 25-22, 25-19). Voiton ansiosta Loimu nousi sarjataulukossa kuudenneksi ohi Hurmoksen hengittämään Hurrikaanin niskaan.

 

  • Otimme ison voiton taistelussa pudotuspeliasemista. Kolme pistettä ehkä sarjan parhaalta joukkueelta on todella tärkeää ja antaa meille potkua tuleviin peleihin, kun taistelemme runkosarjan viidennestä sijasta, iloitsi pelin aikana jopa pieniin tanssiaskeleihin lämmennyt Aitor Barreros.

 

Voiton ja hyvän tunnelman lisäksi ottelun hienoimpia asioita oli katsojien ja talkoolaisten Ukrainaan lahjoittamien rahojen ja tavaroiden määrä. Loimu haluaa kiittää sydämensä pohjasta kaikkia keräyksiin osallistuneita.

 

Ottelun avauserä oli tasainen, mutta kääntyi pienin marginaalein VaLePalle, vaikka Loimu nousi erän lopussa vielä taistelemaan erävoitosta kahden Sebastian Pozo Hernandezin ja yhden Kristaps Smitsin ässän avittamana. Toinen erä kääntyi puolivälin paikkeilla Loimulle ja isännät eivät enää luopuneet erän aikana etumatkastaan. Erän viimeisissä palloissa loimulaiset olivat jälleen vahvoja syöttöviivan takana, kun sekä Pozo Hernandez että Tomi Saarinen syöttivät ässät ja vielä eräpallossa VaLePan libero Risto Ruoholalle kävi arviointivirhe pitkäksi menossa olleen Mauri Kurpan syötön kanssa. Viime hetkillä nostopäätöksen tehneen Ruoholan käsistä pallo nousi lopulta Kerttulan kattoon.

 

Pitkän erätauon jälkeinen kolmannen erän alku oli Loimulle katastrofaalinen. VaLePa karkasi Severi Savonsalmen syöttövuorolla jo 1-6 johtoon. Loimu ei kuitenkaan antanut periksi, vaan nousi tasoihin jo tilanteessa 10-10 Väinö Rahkon päättäessä kuutospaikan hyökkäyksen parkettiin. Tämä Rahkon käyttäminen takakentältä hyökkäysten päättäjänä on yksi uusista sivuista Saarisen pelikirjassa. Kolmannen erän ratkaisijoiksi nousivat Eetu Mäki ja Kristaps Smits, jotka tehtailivat torjumalla, syöttämällä ja lyömällä Loimun erän neljä viimeistä pistettä.

 

Neljänteen erään VaLePa vaihtoi hakkuriksi Alberto Cavasinin. Hän aloitti erän terävästi, mutta lopulta hänestäkään ei ollut Loimun junan pysäyttäjäksi. Loimun peli toimi ratkaisuhetkillä erinomaisesti. VaLePa viritteli vielä loppukiriään, mutta tilanteessa 20-17 Loimun päävalmentaja Aitor Barreros katkaisi yrityksen aikalisällään, jonka jälkeen VaLePa syötti verkkoon ja Väinö Rahko ässän ja ero kasvoi jo viiteen pisteeseen. Ottelun viimeiset pallot olivat Loimun hurmosta. Ottelupallossa Rahko kaivoi mahdottoman pallon takakentältä peliin, jonka jälkeen Kristaps Smits pisti pallon jälleen valtavalla voimalla VaLePan kenttään.

 

Hyvän joukkue- ja passipelaamisen lisäksi Loimun voiton avaimia oli erinomainen syöttötyöskentely. Loimun syöttöpommitus sai VaLePan vastaanoton rikki. Isännät syöttivät neljään erään 12 ässää ja 16 virhettä, kun VaLePa taasen syötti 7 ässän lisäksi 21 virhettä.

 

  • Ei ole kyllä hetkeen tullut tuollaista syöttöjoukkuetta vastaan pelattua. En tiedä oliko vihreä valo kaikilla pelaajilla. Vetivät kättä tyhjäksi ja pysyi hyvin kentässä ja saivat sillä kyllä hyvän otteen pelistä. Tuolla syötöllä pärjää kyllä ihan ketä vastaan vaan tässä liigassa, kehui Sakari Mäkinen ottelun päätyttyä.

 

Ottelun paras pistemies oli Loimun Kristaps Smits sekä VaLePan Sakari Mäkinen, jotka tekivät 19 pistettä mieheen. Loimun toiseksi paras pistemies oli 18 pistettä tehnyt Ali Fazli ja VaLePalla yleispelaaja 17 pisteen Jiri Hänninen. Loimun parhaaksi pelaajaksi valittiin kenties uransa parhaan ottelun pelannut passari Tomi Saarinen, jonka kausi on muutenkin sujunut nousujohteisesti.

 

  • Tomi oli meidän paras tänään. Hän pelasi hemmetinmoisen ottelun. Hän johti joukkuetta kokeneen pelaajan tavoin, vaikka hän on vasta vähän päälle parikymppinen, suitsutti Barreros.

 

Myös edelleen kokoonpanosta puuttuvan Tayeb Einisamareinin korvannut Aatu Vihola pelasi uransa parhaan ottelun. Keskipelaajalle kirjattiin 8 pistettä, joista kolme tuli torjunnoilla. Hänet palkittiin ottelun positiivisimpana loimulaisena.

 

Katso myös: TilastotValokuvatOttelun jälkeisen mediatilaisuuden tallenne

 

loimu_tunnus_oranssi

Raision Loimu ry
c/o Rabbit Visuals Oy
Itäinen Rantakatu 64b
20810 Turku

+358 (0) 44 043 2116
info(at)raisionloimu.fi

Vieritä ylös