Siirry sisältöön

UUTISET

20.11. Sunnuntaina haetaan kotona jatkoa voittoputkelle

20 marraskuun, 2021

Loimu nappasi toisen voiton putkeen lentopallon Mestaruusliigassa kotisalissaan, kun se kukisti Vantaa Ducstin täyden kolmen pisteen arvoisesti. Sunnuntaina oranssipaidat hakevat kolmatta voittoa putkeen, kun Etta saapuu Oulusta Kerttulan liikuntahalliin vierailulle. Tilastonikkarit olivat laskeneet Ducks-ottelun jälkeen, että se oli Loimun ensimmäinen kahden peräkkäisen voitokkaan ottelun sarja 630 päivään. Me emme ole lähteneet laskemaan paljonko kolmesta peräkkäisestä on kulunut, vaan katsomme eteenpäin ja keskitymme suoritus, pallo ja erä kerrallaan seuraavaan otteluun.

 

Loimu ja Etta eivät ole vielä tällä kaudella kohdanneet. Loimulla on tällä hetkellä koossa 9 ottelusta saman verran pisteitä. Tällä saaliilla on hallussa niinikään sarjataulukon 9. sija. Yläpuolella olevilla Ducksilla ja Hurrikaanilla tosin on kaksi ottelua enemmän jo pelattuna. Ettalta vietiin edustuskelvottoman ulkomaalaisvahvistuksen peluuttamisen vuoksi alkukaudesta neljä neljä pistettä pois. Nyt joukkueella on koossa 11 ottelusta 6 pistettä ja oululaiset ovat tällä hetkellä sarjataulkon viimeisellä, eli 11., sijalla.

 

Ettan päävalmentaja Olli Kuoksan ryhmä on uudistunut sitten viime kauden, kun paluumuuttajina Etta-paitaan pukeutuvat jälleen yleispelaaja Eetu Pennanen ja passari Niko Haapakoski. Nuorten kotimaisten pelaajien lisäksi uusia kasvoja ovat myös yhdysvaltalainen yleispelaaja Michael Michelau sekä slovakialainen hakkuri Jakub Petras.

 

  • Olemme pelanneet aiemmissakin peleissä hyvin, mutta ne ovat olleet liigan kärkijoukkueita vastaan. Nyt käsillä olevista peleistä tarvitsemme voittoja ja pisteitä, kommentoi Loimun päävalmentaja Aitor Barreros Ducks-ottelun jälkeen kääntäen katsettaan myös jo sunnuntain Etta-otteluun.

 

Loimun ja Ettan välisen Mestaruusliiga-ottelun isäntänä toimii Turku Energia, joka tarjoaa Loimun pääyhteistyökumppanina myös ekologista LoimuSähköä. Sen tilaamalla tuet suoraan rahallisesti Loimun junioreiden toimintaa. Tutustu LoimuSähköön Turku Energian kotisivuilla, jonne löytyy linkitys myös Loimun kotisivujen etusivulta.

 

17.11. Loimu nousi toisen erän tyrmäyksestä voittoon

17 marraskuun, 2021

Raision Loimu syvensi Vantaa Ducksin tappioputken seitsemän ottelun mittaiseksi, kun se kukisti vieraat keskiviikkona Kerttulan liikuntahallissa luvuin 3-1 (25-20, 17-25, 25-19, 25-16) ja piti toisella peräkkäisellä voitollaan täydet sarjapisteet Raisiossa.

 

Ottelu oli Loimun ensimmäinen, jossa katsomoon pääsi AVIn päätöksen mukaisesti vain koronapassin esittämällä. Järjestelystä ei koitunut ovella ongelmia, vaikka tarkastaminen pienen hetken ottikin. Yleisö oli saapunut paikalle ymmärtävin mielin eikä kenenkään tarvinnut ennen lipunmyyntiin pääsemistä kovin pitkään ulkona jonotella. Ottelu oli myös Loimun Lapsen oikeuksien viikon teemaottelu ja yhdessä Reilu Fiiliksen kanssa kerättiin hyvä määrä joulukalentereita ja -lahjoja vähävaraisille lapsiperheille lahjoitettavaksi.

 

Ottelun avauserä alkoi Ducksin komennossa, mutta erän puolivälissä Loimu nousi Ali Fazlin syöttövuorolla mukaan peliin. Viimeinen sinetti erän ratkaisupalloissa oli passari Tomi Saarisen torjuntapisteet. Toisen erän alku oli kotijoukkueelle katastrofaalinen. Vastaanotto ja sitä kautta vastaanottohyökkääminen tökkivät pahasti ja Ducks siirtyi pikavauhdilla 0-9 johtoon ja erä oli käytännössä ohi. Loimu kaunisteli erän lopussa hieman lukemia, mutta pääsi silti vain 17 pisteeseen Kalle Katteluksen heiluttaessa vieraiden tahtipuikkoa.

 

Pitkän erätauon jälkeen Loimu teki ryhtiliikkeen ja paransi ottelun voiton avaimeksi muodostunutta vastaanottohyökkäämistä merkittävästi. Loimun päävalmentaja vaihtoi kahteen viimeiseen erään liberon paitaan Väinö Rahkon. Ottelun kolmas ja neljäs erä olivat vahvasti hyökänneen Loimun hallintaa, eikä ottelun voittajasta enää ollut suurta epäselvyyttä.

 

  • Tiedettiin että tulee vaikea ottelu, kun Ducks on tasaisen vahva joukkue, joka puolustaa paljon. Kahdessa ensimmäisessä erässä oli vaikeuksia vastaanoton kanssa ja se vaikeutti meidän elämää. Vastaanottohyökkäyksemme saaminen hyvälle tasolle oli kolmannen ja neljännen erän ratkaisu. Toisesta erästä pitää muistaa, että me emme hävinneet sitä, vaan Ducks voitti sen. He pelasivat hyvin, kommentoi Loimun päävalmentaja Aitor Barreros.

 

Ottelun paras pistemies oli Mestaruusliigan pistepörssin kärkinimi Loimun hakkuri Ali Fazli, joka teki tällä kertaa 22 pistettä. Passari Tomi Saarinen kirjautti itselleen tehokkaan passipelin pyörittämisen ohella viisi torjuntapistettä. Ducksin pisteet jakautuivat tasaisesti viidelle pelaajalle, mutta kaikilla heillä tehot jäivät alhaiselle tasolle. Otteluisäntä Ekopartnerit valitsivat parhaiksi pelaajiksi Ducksilta Esko Vuorisen ja Loimulta Väinö Rahkon.

 

Loimun seuraava ottelu isketään kotisalissa sunnuntaina, jolloin vastustajaksi saapuu Etta Oulusta. Ottelu alkaa kello 17:00 ja sitä isännöi Turku Energia.

 

Katso myös: TilastotValokuvat

Ottelun jälkeisessä mediatilaisuudessa kommentoimassa Loimusta Tomi Saarinen ja Aitor Barreros sekä Ducksista Esko Vuorinen ja Juho Rajala. Katso tallenne.

15.11. Otteluennakko: Passit kuntoon ja keskiviikkona ankkajahtiin

15 marraskuun, 2021

Viiden kotiottelun putken jälkeen kuukauden päivät pelkästään vierasotteluita pelannut Loimu palaa kotiparketille keskiviikkona, kun Vantaa Ducks saapuu kahden Loimun ex-liberon johdolla Raisioon. Loimun entisistä liberoista Juho Rajala johtaa ankkalaumaa päävalmentajana ja Esko Vuorinen ahertaa normaalisti parketin puolella liberonpaita päällään. Viime otteluissa tosin Vuorinen on ollut poissa kokoonpanosta.

 

Ottelun isäntänä toimii Ekopartnerit ja sen teemaksi on nostettu Lapsen oikeuksien viikon kunniaksi lasten oikeudet. Kaikki alle 16-vuotiaat pääsevät otteluun ilmaiseksi sisään ja ottelun yhteydessä toteutetaan joulukalenteri ja -lahjakeräys raisiolaisten vähävaraisten lapsiperheiden hyväksi. Tästä lisää otteluennakon lopussa.

 

Tilastollisesti odotettavissa on tasainen kamppailu, sillä kaikissa tilastoluvuissa Loimu on joukkueena piirun Ducksin yläpuolella. Sarjataulukossa sen sijaan Loimu on kaksi peliä enemmän pelanneen ja seitsemän pistettä enemmän saalistaneen Ducksin takana.

 

Loimun loukkaantumismurheet ovat taakse jäänyttä elämää ja Aitor Barreros saa vihdoin käyttöönsä täyden pelaaja-arsenaalin mukaan lukien täyteen pelikuntoon palanneen tähtihakkuri Ali Fazlin. Loimulla oli hankala kuuden ottelun putki, kun vastassa oli pelkkiä kärkipään joukkueita ja Fazlin selkäongelmien lisäksi joukkueessa oli myös flunssa-aaltoa ja muita pieniä haasteita. Edellisessä vierasottelussaan Loimu onnistui palaamaan voittojen tielle kukistamalla kovana kotijoukkueena tunnetun Tiikerit Kokkolassa.

 

Ducks aloitti sarjan vahvasti voittamalla neljä ensimmäistä otteluun täysin pistein, mutta nyt viimeisestä kuudesta ottelusta on ollut tuloksena tappiot ja vain yksi sarjapiste. Voitokkaissa neljässä ensimmäisessä pelissä vastassa oli Etta kahdesti, Lakkapää ja Tuto. Ducksin alkukauden terävimpiä syömähampaita ovat olleet Mestaruusliigan torjuntapörssiä johtava keskitorjuja Lauri Lehtonen sekä hakkuri Aleksander Rastamo, joka on tehnyt 4,38 pistettä erää kohden ollen liigan pistenikkaritilastossa sijalla 9. Tätä tilastoa johtaa Loimun Ali Fazli 5,4 pisteen saaliilla.

 

Ottelun yhteydessä toteutetaan yhdessä Reilu Fiilis hyväntekeväisyysorganisaation kanssa joulukalenteri- ja joululahjakeräys vähävaraisten raisiolaisten lapsiperheiden hyväksi. Hallin aulassa on siis Reilu Fiilis piste, johon saa tuoda noin 20€ arvoisia joululahjoja tai joulukalentereita lapsille välitettäväksi. Jos ei jaksa joulukalenteria tuoda mukanaan, niin sellaisen voi myös ostaa lahjoitettavaksi hallin aulassa joulukalentereita myyviltä Raision KilliNallien partiolaisilta.

 

Joukkueiden passareiden lisäksi keskiviikkona on myös katsojilla syytä olla passit kunnossa, sillä tiistaina voimaan astuvien AVIn määräysten mukaan sisätiloihin saadaan ottaa yli 50 henkilöä yleisöä vain jos tapahtuman ovilla tarkastetaan koronapassit. Eli yleisön määrällisiä rajoituksia ei ole, mutta vain koronapassin näyttämällä pääsee sisään. Tämän vuoksi hallin sisääntuloon voi aiheutua ainakin ensimmäisiin peleihin vähän normaalia enemmän ruuhkaa, mutta niistä selvitään, kun saavutaan tapahtumaan vähän normaalia aikaisimmin ja positiivisin mielin.

 

       

15.11. Koronapassit käyttöön kotiotteluissa 17.11. alkaen

15 marraskuun, 2021

Lounais-Suomen aluehallintoviraston päätöksen mukaisesti yli 50 hengen yleisötilaisuuksiin tulee rajoituksia 16.11. alkaen kuukauden ajan, eli 16.12. asti. Loimulle osuu tähän ajanjaksoon kotiottelut 17.11. Ducksia, 21.11. Ettaa ja 8.12. Tiikereitä vastaan ja se tarkoittaa sitä, että Loimu ottaa käyttöön näissä otteluissa koronapassien tarkastamisen yli 16-vuotiailta katsojilta hallin sisäänpääsyssä.

 

Koronapassi (EU:n koronatodistus) koostuu kolmesta osasta, joista yhden on oltava voimassa, jotta koronapassi on voimassa:

  • koronarokotustodistus (2 rokoteannosta) TAI
  • testitulostodistus (negatiivinen koronatestitulos maks. 72 h aiemmin) TAI
  • todistus alle 6 kk aiemmin sairastetusta koronavirustaudista.

 

Koronapassina toimii Omakanta-sivulta (www.kanta.fi) ladattava EU:n digitaalinen koronatodistus. Koronapassin voi näyttää sähköisenä tai tulostettuna. Pelkkä QR-koodi ei riitä, vaan koronapassista pitää esittää koko todistuksen ensimmäinen sivu.

7.11. Loimu palasi voittokantaan Kokkolassa

7 marraskuun, 2021

Loimu katkaisi kuuden ottelun mittaiseksi venähtäneen tappioputkensa lauantaina Kokkolassa, kun Tiikerit taipui pitkän kamppailun jälkeen luvuin 2-3 (22-25, 25-22, 22-25, 28-26, 13-15). Ottelu tarjosi tasaista taistelua yleisölle. Loimu oli vaikeuksissa erityisesti aloitusten vastaanotossa, mutta passarit ruokkivat siitä huolimatta hyökkääjiä tehokkaasti.

  • Olemme aiemmissakin otteluissa pelanneet hyvin, mutta vastustajat ovat olleet kovia, kommentoi päävalmentaja Aitor Barreros ottelun jälkeen.

Loimu oli ottelun avauserässä niskan päällä alusta alkaen ja marssi erävoittoon asti. Toinen erä alkoi vastaanottovaikeuksilla ja Tiikerit karkasi 6-1 johtoon, josta he eivät enää erän aikana luopuneet, vaikka Loimu lähelle nousikin. Pitkän erätauon jälkeen Loimu otti jälleen tahtipuikon käteensä ja hoiteli kolmannen erän mm. Ali Fazlin ja Kristaps Smitsin johdolla.

Loimu pelasi valtaosan ottelusta samalla seitsikolla, mutta toisessa erässä vaihtui Kulmala liberon tontilla, kun Aatu sai tehdä tilaa Eetulle ja neljännessä erässä Mauri Kurppa vaihdettiin passaamaan Tomi Saarisen tilalle. Neljäs erä ja täydet sarjapisteet olisivat saattaneet tulla Loimun nimiin, mutta vieraiden aloitussyöttövirheet käänsivät osaltaan neljännen erän lopun isännille. Loimulle kirjattiin neljänteen erään peräti seitsemän syöttövirhettä.

Viides erä lähti käyntiin kahdella Rami Rekomaan ässäsyötöllä ja Loimu käytti ensimmäisen aikalisänsä jo tilanteessa 2-0. Koko erän vastaanottoprosentiksi kirjattiin tilastoihin vaatimaton 18% lukema. Näistä lähtökohdista erän 77% hyökkäystehoa voidaan pitää todella kovana. Toki vastaanoton tilastointi on arvostelulaji, mutta hyviä vastaanottoja ei vierailta juurikaan nähty. Oman panoksensa viidenteen erään toi vaihdosta Väinö Rahkon tilalle peliin päässyt Sebastian Pozo Hernandez. Tiikerit johti lyhyttä viidettä erää jo 13-11, mutta Ali Fazli löi pallon vielä Loimulle ja sen jälkeen vieraat ottivat väkisin vielä seuravavat kolme pistettä joukkueen parhaaksi pelaajaksi valitun Kristaps Smitsin syöttövuorolla. Ottelun viimeisen pisteen nappasi Tayeb Einisamarein torjuttuaan Rami Rekomaan keskihyökkäyksen.

  • Hieno lentopalloilta. Pitkän kaavan mukaan mentiin ja taisteltiin kaikista palloista . Hakkurin iskut omista korkeuksista ratkaisi viidennen erän. En voi olla muuta kuin ylpeä, vaikka tänään hävittiin. Pitkän tauon jälkeen Loimun hakkurin tehot oli huimat ja hyökkäykset tulivat välillä isosta raosta, kommentoi Tiikereiden päävalmentaja Mikko Keskisipilä.

Suurimman pistesaaliin Kokkolan illassa kokosi selkävammasta kuntoutunut Loimun hakkuri Ali Fazli, joka teki 32 pistettä tehoin +24. Kristaps Smits ei jäänyt hakkurin piste saaliista kauas, sillä hän teki 27 pistettä tehoin +14. Kotijoukkue Tiikereistä ex-loimulainen hakkuri Oskari Keskinen teki 19 pistettä ja yli kymmenen pisteen saldoihin pääsivät niin ikään Teemu Lahti, Jere Mäkinen, Antti Leppälä ja Rami Rekomaa.

KATSO MYÖS: Tilastot

loimu_tunnus_oranssi

Raision Loimu ry
c/o Rabbit Visuals Oy
Itäinen Rantakatu 64b
20810 Turku

+358 (0) 44 043 2116
info(at)raisionloimu.fi

Vieritä ylös