UUTISET
Pari viikkoa sitten alun perin ohjelmassa ollut lentopallon Mestaruusliiga-ottelu Hurmoksen ja Loimun välillä iskettiin perjantaina Joensuussa. Runkosarjan lopun lähestyessä kyseessä oli erittäin merkityksellinen ottelu, sillä joukkueet taistelevat samoista runkosarjan loppusijoituksista.
Ottelun avauserä oli etenkin Loimun osalta virheiden sävyttämä. Syöttönurkkauksessakaan ei ollut edellispäivän VaLePa-ottelun tykityksestä tietoakaan, kun avauserään kirjattiin kuusi syöttövirhettä vain yhtä ässäsyöttöä vastaan. Avauserän lisäksi kotijoukkue vei myös toisen erän nimiinsä Loimun tehdessä näissä erissä peräti 21 pistettä isännille omilla virheillään. Hetken jo näytti siltä, että Loimu saa lähteä pitkän tulomatkan ja lyhyen pelin jälkeen jälleen pitkälle kotimatkalle. Loimu ei kuitenkaan antautunut, vaan pitkän erätauon jälkeen ottelun kulku muuttui ja Loimun kotimatka ”lyheni” kahden sarjapisteen ja 2-3 (25-19, 25-21, 21-25, 18-25, 9-15) voiton ansiosta merkittävästi.
- Hurmos pelasi hyvin kaksi ensimmäistä erää ja me emme reagoineet oikein. Pienet asiat pitkällä erätauolla aikaansaivat muutoksen, totesi Loimun päävalmentaja Aitor Barreros.
Loimun päävalmentaja Aitor Barreros penkitti tähtihakkuri Ali Fazlin ja keskiviikon VaLePa-voitossa loistaneen passari Tomi Saarisen toisessa erässä. Pitkän erätauon jälkeen passarin paikalle jäi Mauri Kurppa, mutta hakkurin paikalle pääsi takaisin sisuuntunut Fazli. Myös Väinö Rahkon valmennus sai nostettua uudelle tasolle erätauon aikana.
Kolmannen erän tähti oli peräti 9 pistettä tehoin +8 tehnyt Fazli. Häntä hyvin ruokkinut Kurppa peippasi erän viimeisen pallon parkettiin. Neljännessä erässä vastuuta otti Väinö Rahko. Loimu karkasi heti kättelyssä 1-6 johtoon ja Hurmos ei tästä enää toipunut erän aikana, vaan viidenteen erään mentiin varsin selvin numeroi. Yksi neljännen erän erikoisuuksista oli Loimun kokeneimman pelaajan, eli Mauri Kurpan, tilanteessa 6-16 nuoremmilleen opettama ”jalat maassa ässä”. Syöttö sinällään ei näyttänyt aivan äärettömän pahalta, mutta se taisi tyylinä yllättää myös hurmoslaiset.
Viides erä eteni puoli välin paikkeille tasaisissa merkeissä. Kahden peräkkäisen Kristaps Smitsin hyökkäyspisteen jälkeen Hurmoksen valmentaja Matti Alatalo kutsui joukkonsa aikalisälle. Loimun liekki ei kuitenkaan hiipunut, vaan Aatu Vihola tappoi keskeltä tilanteeksi 7-10. Ottelun kaksi viimeistä pistettä vieraille tehtaili kapteeni Rahko. Ottelupalloon hän vei joukkonsa peippaamalla ja viimeisen naulan hän iski Hurmoksen arkkuun kunnon voimalyönnillä. Loimun koko joukkueen hyökkäysprosentti viimeisessä erässä oli hurja 77%.
Ottelun parhaan pelaajan palkinnon pokkasi Mauri Kurppa, jonka sisääntulo teki tärkeän käännöksen ottelun kulkuun. Muutkin Barreroksen vaihdot olivat toimivia. Ottelun paras pistemies oli Fazli, joka teki 20 pistettä tehoin +18. Väinö Rahkon erinomaisen iltapuhteen saaliiksi tuli 18 pistettä tehoin +14. Hurmoksen pisteitä kasautui tasaisesti etenkin Eetujen Häyrisen ja Lähteenmäen sekä Jere Heiskasen harteille.
- VaLePa-voitto antoi itseluottamusta. On se eri lähteä kun on voitto alla ja peli kulkee. Meillä on vielä bussimatka takaisin ja sunnuntaina Vantaalle. Että on tässä sillai vähän kiirettä olevinaan, kommentoi MVP-Kurppa.
Katso myös: Tilastot –
Loimu nappasi erittäin maukkaan täyden kolmen pisteen voiton hallitsevasta Suomen Mestarista ja tämän hetken sarjataulukon ykkösestä, kun VaLePa kaatui Kerttulan parketilla luvuin 3-1 (21-25, 25-21, 25-22, 25-19). Voiton ansiosta Loimu nousi sarjataulukossa kuudenneksi ohi Hurmoksen hengittämään Hurrikaanin niskaan.
- Otimme ison voiton taistelussa pudotuspeliasemista. Kolme pistettä ehkä sarjan parhaalta joukkueelta on todella tärkeää ja antaa meille potkua tuleviin peleihin, kun taistelemme runkosarjan viidennestä sijasta, iloitsi pelin aikana jopa pieniin tanssiaskeleihin lämmennyt Aitor Barreros.
Voiton ja hyvän tunnelman lisäksi ottelun hienoimpia asioita oli katsojien ja talkoolaisten Ukrainaan lahjoittamien rahojen ja tavaroiden määrä. Loimu haluaa kiittää sydämensä pohjasta kaikkia keräyksiin osallistuneita.
Ottelun avauserä oli tasainen, mutta kääntyi pienin marginaalein VaLePalle, vaikka Loimu nousi erän lopussa vielä taistelemaan erävoitosta kahden Sebastian Pozo Hernandezin ja yhden Kristaps Smitsin ässän avittamana. Toinen erä kääntyi puolivälin paikkeilla Loimulle ja isännät eivät enää luopuneet erän aikana etumatkastaan. Erän viimeisissä palloissa loimulaiset olivat jälleen vahvoja syöttöviivan takana, kun sekä Pozo Hernandez että Tomi Saarinen syöttivät ässät ja vielä eräpallossa VaLePan libero Risto Ruoholalle kävi arviointivirhe pitkäksi menossa olleen Mauri Kurpan syötön kanssa. Viime hetkillä nostopäätöksen tehneen Ruoholan käsistä pallo nousi lopulta Kerttulan kattoon.
Pitkän erätauon jälkeinen kolmannen erän alku oli Loimulle katastrofaalinen. VaLePa karkasi Severi Savonsalmen syöttövuorolla jo 1-6 johtoon. Loimu ei kuitenkaan antanut periksi, vaan nousi tasoihin jo tilanteessa 10-10 Väinö Rahkon päättäessä kuutospaikan hyökkäyksen parkettiin. Tämä Rahkon käyttäminen takakentältä hyökkäysten päättäjänä on yksi uusista sivuista Saarisen pelikirjassa. Kolmannen erän ratkaisijoiksi nousivat Eetu Mäki ja Kristaps Smits, jotka tehtailivat torjumalla, syöttämällä ja lyömällä Loimun erän neljä viimeistä pistettä.
Neljänteen erään VaLePa vaihtoi hakkuriksi Alberto Cavasinin. Hän aloitti erän terävästi, mutta lopulta hänestäkään ei ollut Loimun junan pysäyttäjäksi. Loimun peli toimi ratkaisuhetkillä erinomaisesti. VaLePa viritteli vielä loppukiriään, mutta tilanteessa 20-17 Loimun päävalmentaja Aitor Barreros katkaisi yrityksen aikalisällään, jonka jälkeen VaLePa syötti verkkoon ja Väinö Rahko ässän ja ero kasvoi jo viiteen pisteeseen. Ottelun viimeiset pallot olivat Loimun hurmosta. Ottelupallossa Rahko kaivoi mahdottoman pallon takakentältä peliin, jonka jälkeen Kristaps Smits pisti pallon jälleen valtavalla voimalla VaLePan kenttään.
Hyvän joukkue- ja passipelaamisen lisäksi Loimun voiton avaimia oli erinomainen syöttötyöskentely. Loimun syöttöpommitus sai VaLePan vastaanoton rikki. Isännät syöttivät neljään erään 12 ässää ja 16 virhettä, kun VaLePa taasen syötti 7 ässän lisäksi 21 virhettä.
- Ei ole kyllä hetkeen tullut tuollaista syöttöjoukkuetta vastaan pelattua. En tiedä oliko vihreä valo kaikilla pelaajilla. Vetivät kättä tyhjäksi ja pysyi hyvin kentässä ja saivat sillä kyllä hyvän otteen pelistä. Tuolla syötöllä pärjää kyllä ihan ketä vastaan vaan tässä liigassa, kehui Sakari Mäkinen ottelun päätyttyä.
Ottelun paras pistemies oli Loimun Kristaps Smits sekä VaLePan Sakari Mäkinen, jotka tekivät 19 pistettä mieheen. Loimun toiseksi paras pistemies oli 18 pistettä tehnyt Ali Fazli ja VaLePalla yleispelaaja 17 pisteen Jiri Hänninen. Loimun parhaaksi pelaajaksi valittiin kenties uransa parhaan ottelun pelannut passari Tomi Saarinen, jonka kausi on muutenkin sujunut nousujohteisesti.
- Tomi oli meidän paras tänään. Hän pelasi hemmetinmoisen ottelun. Hän johti joukkuetta kokeneen pelaajan tavoin, vaikka hän on vasta vähän päälle parikymppinen, suitsutti Barreros.
Myös edelleen kokoonpanosta puuttuvan Tayeb Einisamareinin korvannut Aatu Vihola pelasi uransa parhaan ottelun. Keskipelaajalle kirjattiin 8 pistettä, joista kolme tuli torjunnoilla. Hänet palkittiin ottelun positiivisimpana loimulaisena.
Katso myös: Tilastot – Valokuvat – Ottelun jälkeisen mediatilaisuuden tallenne –
Loimun lentopallon Mestaruusliigan runkosarjan toiseksi viimeinen kotiottelu isketään Kerttulan liikuntahallissa keskiviikkona 2. maaliskuuta kello 18:30 alkaen. Tämä ottelu VaLePaa vastaan piti pelata jo aiemmin, mutta se siirtyi koronan takia. VaLePalla on siirtynyt muitakin otteluita koronan ja Mestareiden Liigaan osallistumisen vuoksi ja tämän takia Mestaruusliigan sääntöjä muutettiin niin, että runkosarjan paremmuutta ei ratkaise yhteensä saalistetut pisteet, vaan pistekeskiarvo. Sääntömuutoksen jälkeen sarjakärjeksi nousseelle VaLePalle käsillä olevat runkosarjan viimeiset viikot olisivat olleet kohtuuttoman kovaa otteluruuhkaa ilman muutaman ottelun pelaamatta jättämistä.
Sekä Loimu että VaLePa hävisivät viime viikolla Tiikereille luvuin 3-2. Keskiviikon keskinäisen ottelun jälkeen VaLePan otteluohjelma jatkuu hurjana, kun se kohtaa Hurrikaanin ja Akaan kahden päivän taukorytmillä. Loimulla on runkosarjassa edessään vielä vierasottelut Ducksia, Hurmosta ja Savo Volleyta sekä kotiottelu Hurrikaania vastaan. Loimun taistelee päätöskierroksilla runkosarjan sijoista 5.-7., joten panoksia riittää pudotuspeliasetelmia ja -vastustajaa ajatellen.
Loimun joukkueesta eivät viime viikonlopun ottelussa pelanneet Sebastian Pozo Hernandez, Tayeb Einisamarein sekä Eetu Kulmala. Kolmikon keskiviikon pelikunto ratkennee pelipäivän aamuharjoituksissa. Myös VaLePalla on ollut haasteita loukkaantumisten kanssa etenkin keskitorjuja- ja hakkuriosastoilla, mutta isolla budjetilla Mestaruusliigaa ja Mestareiden Liigaa varten kootulla joukkueella riittää kokoonpanossa leveyttä.
Otteluisäntänä toimii Jäspi-tuotteita valmistava Kaukora ja ottelu alkaa heidän avauspallon heitolla keskiviikkona Kerttulassa kello 18:30.
Loimu kantaa kortensa kekoon ukrainalaisten auttamisessa ja ottelussa kerätään avustuksia sodasta kärsiville. Loimun talkoolaisille tulee SPR:n keräyslippaat, joihin toivotaan joko käteistä tai Mobile Pay lahjoituksia. Näiden lisäksi on mahdollista lahjoittaa myös konkreettista tavaraa, joka toimitetaan Suomessa asuvien ukrainalaisten kautta perille sotatoimialueelle. Alla on lista tuotteista mitä Kerttulaan voi toimittaa. Ne toimitetaan pahvilaatikoissa tai muovipusseissa, jonka päällä lukee mitä se sisältää.
- Kipulääkkeet: Burana, Panadol
- Haavanhoitotarvikkeet, kuten esim. haavahuuhde
- Hygieniatuotteet, hammasharjat, hammastahnat ym.
- Vinyylikäsineet, kasvomaskit, käsidesi
- Taskulamput ja paristot
- Makuupusseja, vilttejä
- Kertakäyttölautaset ja -mukit sekä ruokailuvälineet
- Pieniä kattiloita ja säilytyslaatikoita
- Kuivia ruokatarvikkeita: puurot, keksit, kuivaliha, tee, kahvi, veteen tehtävä kaakao, nuudeli ym.
- Lapsille pieniä pehmoleluja, värityskirjoja, kyniä, villasukkia, vaippoja, äidinmaidon korviketta
- Kuuleman mukaan aikuisten vaatteita on riittävästi, eli niitä ei oteta vastaan
LOIMU vs VALEPA
Ke 2.3. klo 18:30
Kerttulan liikuntahalli, Raisio
Ennakkoliput Seat 4 Me:stä
Ottelun Facebook-tapahtuma
Loimu ja Kokkolan Tiikerit iskivät lauantaina yhteen lentopallon Mestaruusliiga-ottelussa Kerttulan liikuntahallissa Raisiossa. Isäntäjoukkue Loimu osoitti ottelussa tukeaan Venäjän hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle Ukrainalle pelaamalla sinikeltaisissa tukinauhoissa. Lisäksi hallin screenillä nähtiin Ukrainan lippu ”We stand with Ukraine” -tekstin kera.
Illan ottelu oli tasainen ja hyvätasoinen. Loppunumeroiksi kirjattiin Tiikereiden 2-3 (24-26, 25-23, 25-21, 22-25, 11-15) vierasvoitto, eli pisteitä jaettiin Loimulle yksi ja Tiikereille kaksi.
Ottelun avauserä eteni Loimun komennossa ja ote näytti pienestä pelitauosta huolimatta hyvältä. Kahdenkymmenen pisteen kohdalla tuli kuitenkin peräjälkeen ratkaiseva määrä pieniä hyökkäysvirheitä. Lyönnit olivat hyviä, mutta ne menivät epäonnekkaasti niukasti leveiksi ja pitkiksi. Tiikerit nousi erässä ensimmäisen kerran johtoon tilanteessa 22-23. Loimu nousi sen jälkeen vielä tasoihin, mutta lopulta Antti Leppälän ässäsyöttö katkaisi erän.
Toinen erä oli ensimmäistä tasaisiempi ja eteni ihan tasatahtia aina tilanteeseen 23-23 asti. Tällä kertaa Loimun puristus riitti loppuun asti ja Väinö Rahkon sekä Ali Fazlin hyökkäyspisteillä pitkälle erätauolle siirryttiin 1-1 tasatilanteessa. Kolmannen erän ratkaisuhetkille tultiin jälleen tasaisessa tilanteessa. Loimun Aatu Vihola torjui isännät 19-16 johtoasemaan, josta oranssipaidat eivät enää erän aikana luopuneetkaan. Näin ollen yksi sarjapiste varmistui Loimulle.
Tiikerit eivät kuitenkaan tavoilleen uskollisesti antautuneet. Neljännen erän ratkaisu nähtiin jo erän alussa, kun 6-6- tilanteessa syöttämään astellut passari Joska Försti päätti syöttövuoronsa Tiikereiden johtaessa 6-13. Förstin syöttöjen lisäksi Tiikerit sai ottelun edetessä omaa takuuvarmaa peruspeliään toimimaan paremmin ja paremmin. Se näkyi sinnikkäänä puolustamisena sekä nopeana ja juonikkaana hyökkäämisenä. Loimu pystyi vastamaan tähän kiitettävästi, mutta se ei onnistunut kampeamaan täyttä kolmea sarjapistettä itselleen, vaan ratkaisu siirtyi viidenteen erään. Siihen lähdettäessä ennusteet kotivoitolle eivät olleet järin korkeat, sillä Tiikerit on voittanut kauden kahdeksasta viiden erän koitoksestaan seitsemän. Vain kauden ensimmäinen viides erä päätti Kokkolassa tappioon Loimua vastaan. Ottelun viides erä oli harvinainen, sillä sen aikana kumpikaan joukkue ei tehnyt yhtään virhettä. Joska Förstin torjuntapistettä lukuun ottamatta erän kaikki muut 25 pistettä syntyi onnistuneilla hyökkäyksillä.
- Oli varmasti hyvä peli yleisölle. Valmentajilla oli varmasti sydänkohtaus lähellä välillä. Johdimme ensimmäistä erä 21-16, mutta sitten teimme muutamia niukkoja hyökkäysvirheitä. Se vei meiltä keskittymisen hetkeksi ja Tiikerit käytti sen hyväkseen. Jos me olisimme voittaneet avauserän, olisi ottelun kulku olisi voinut olla erilainen, kommentoi Loimun päävalmentaja Aitor Barreros.
Illan suurimman pistemäärän kokosi Loimun Ali Fazli, joka teki 25 pistettä. Tiikereiden isoimman saaliin kokosi Oskari Keskinen. Joukkueiden parhaiksi pelaajiksi palkittiin keskitorjujat Eetu Mäki ja Roope Keskinen, joista Mäki teki 14 ja Keskinen 15 pistettä. Hyviin pistesaaliisiin ylsivät myös kotijoukkueelta Kristaps Smits sekä Väinö Rahko ja vierailta Teemu Lahti, Jere Mäkinen sekä Antti Leppälä.
- Taso nousi koko ottelun ajan ja kahdessa viimeisessä erässä peli oli erittäin tasokasta. Viimeinen erä oli täysin virheetön. Myös Oskari Keskinen lämpesi vaikean alun jälkeen ottelun edetessä. Viidennessä erässä hän oli ihan päällikkö.
Loimu pelaa seuraavan kotiottelunsa keskiviikkona 2.3. kello 18:30 Raisiossa, kun vastustajaksi saapuu tällä viikolla niin ikään 3-2 Tiikereille hävinnyt VaLePa.
Katso myös: Tilastot – Valokuvat – Videotallenne pelaaja- ja valmentajakommenteista –
Lentopallon miesten Mestaruusliigassa siirryttiin keskiviikkona seuraamaan sarjataulukon paremmuusjärjestystä pistekeskiarvon avulla. Samalla päätettiin, että koronasta ja Mestareiden liigasta johtuvien ottelusiirtojen vuoksi kohtuuttomaan peliruuhkaan rukosarjan lopussa joutuvalta VaLePalta jätetään pari peliä pelaamatta. Loimun osalta muutos ei vaikuttanut sarjasijoitukseen ja oranssi-mustat kamppailevat runkosarjan päätöskierroksilla sijoista 5.-7. Hurrikaanin ja Hurmoksen kanssa.
Lauantaina Loimu saa kotikentälleen vieraakseen Tiikerit Kokkolasta, joka pitää hallussaan sarjataulukon neljättä sijaa, eli olisi viimeisenä tällä hetkellä saamassa kotiedun pudotuspelien puolivälierävaiheeseen. Tiikeri-ryhmästä erityisen kuumana on viime otteluissa käynyt muun muassa tämän viikon VaLePa-voitossa 31 pistettä takonut ex-loimulainen hakkuri Oskari Keskinen. Nyt hän saa vastaansa kovan haasteen, kun verkon toiselle puolelle asettuu oranssipaitainen Ali Fazli. Keskinen on tehnyt Mestaruusliigassa yhteensä eniten pisteitä, 484 kappaletta, mutta kun huomioidaan pelimäärät, niin Ali Fazli nousee kunniataulukossa hänen ohitseen. Fazli on tehnyt 5,34 pistettä pelattua erää kohden kun Keskisen vastaava luku on 4,79.
Toinen ex-loimulainen löytyy Tiikereiden takakentältä, jossa liberopaita päällään palloja peliin nostaa ja kaivaa Ville Sihvonen. Hän löytyy parhaillaan Mestaruusliigan vastaanottotilastosta sijalta 28. prosenttinaan 48%. Loimun liberoista Kyle Dagostino on listan 6. (58%) ja Aatu Kulmala 33. (46%).
Maaliskuun 13. päivä päättyvää runkosarjaa on Loimun osalta jäljellä vielä kuusi ottelua, joten pudotuspeliasetelmista isketään nyt tosissaan. Loimun ohjelmassa on Tiikereiden lisäksi kotiottelut VaLePaa ja Hurrikaania vastaan sekä vierasottelut Hurmosta, Ducksia ja Savo Volleyta vastaan.
Lauantaina ottelun isäntänä toimii Toyota Auto-Center ja ottelussa on mukana Turun Osuuskauppa, jonka vihreällä S-Etukortilla pääsee ilmaiseksi mukaan kiihkeään Mestaruusliiga-tunnelmaan.
LOIMU vs TIIKERIT
la 26.2. klo 17:00
Kerttulan liikuntahalli, Raisio
Ottelun Facebook-tapahtuma
- « Edellinen
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- …
- 13
- Seuraava »