Siirry sisältöön

UUTISET

29.1. Loimulle täydet pisteet kauden ennätysyleisön edessä

29 tammikuun, 2023

Loimun viikonlopun vierastuplan ensimmäinen ottelu Joensuun Motonet Areenalla toi Mestaruusliigan kauden ennätysyleisön (1550 katsojaa) edessä täydet sarjapisteet 1-3 (25-18, 22-25, 17-25, 21-25) voitolla. Ottelu oli Hurmoksen tulevaisuuden turvanneen tukikampanjan onnistunut huipennus.

Loimu aloitti ottelun normaalista poiketen niin, että Eemeli Kouki otti seitsikosta Sebastian Pozo Hernandezin paikan. Ottelun edetessä Pozo Hernandez tuli onnistuneesti vaihdosta mukaan peliin. Lisäksi loimulaisten iloksi keskitorjuja Joaquin Lauys palasi pelaavaan kokoonpanoon.

Ottelun avauserä oli Loimun hallintaa, kunnes Tomi Saarisen, Eetu Mäen ja Väinö Rahkon neljän perättäisen torjuntapisteen jälkeen syöttönurkkaukseen asteli kotijoukkueen Mikko Räsänen. Tilanne oli tuossa vaiheessa 17-18, mutta syöttövuoron loppuessa erä oli jo ohi. Räsäsen harvinainen syöttöputki sisälsi peräti kuusi ässäsyöttöä. Avauserän shokkilopun jälkeen Loimun ote piti paremmin kolmessa seuraavassa erässä ja erinomaisesti muun muassa torjuntapelissä onnistunut vierasjoukkue piti isännät kurissa ollen tyly vieras hienoon juhlaotteluun.

  • Älyttömän hieno tapahtuma, kivasti väkeä ja yleisö eli mukana. Toivon, että oli paljon sellaisia katsojia, jotka ei ole käyneet lentopalloa katsomassa. Ihan alkua ja Mikon hyvää syöttövuoroa lukuun ottamatta tuntui, että vietiin peliä. Saatiin hyvällä torjunta-puolustuksella laidoista tehoja alas ja se oli ehkä voiton avain tänään, kommentoi parhaan pelaajan palkinnon pokannut Joonas Jokela.

Ottelun paras pistemies oli Loimun hakkuri Joonas Jokela, joka teki 21 pistettä. Joaquin Layus ja Väinö Rahko ylsivät 12 pisteeseen. Kotijoukkueen paras pistemies oli Mikko Räsänen 18 pisteellään. Joukkueena Loimu voitto torjunnat luvuin 7-17.

  • ­Varmasti oli viime tappio jäänyt takaraivoon ja haluttiin pelata paremmin. Parannettiin monella alueella siitä tähän päivään ja torjuntapeli saatiin hyvällä syötöllä toimimaan. Saatiin myös palloja kentästä ylös ja tapettiin jatkopalloja hyvällä prosentilla, ja saatiin vähän vastustajalta aseita pois, tuumi päävalmentaja Mika Rantanen.

Loimun viikonlopun vierastupla jatkuu sunnuntaina Suonenjoella, jossa vastaan asettuu Savo Volley.

KATSO MYÖS: Tilastot

21.1. Ducks kaatui taistellen Raisiossa

21 tammikuun, 2023

Raision Loimu ja Vantaa Ducks tarjosivat 2,5 erän verran tasaista lentopallon Mestaruusliiga-viihdettä lauantai-iltaa Kerttulan liikuntahalliin viettämään saapuneelle yleisölle. Tasaisen alun jälkeen ottelu repesi Loimun hyväksi ja oranssi-mustat pääsivät juhlimaan tärkeitä täysiä sarjapisteitä luvuin 3-1 (26-24, 24-26, 25-17, 25-17).

Ottelun avauserä oli tasainen. Ducks pääsi syöttämään eräpalloa ensimmäisenä, mutta erän katkaisu ei onnistunut ja Loimu nousi jatkopalloilla 26-24 erävoittoon. Ottelun toinen erä oli edelleen tasaista vääntämistä ja tällä kertaa oli vieraiden vuoro vääntää erävoitto itselleen samoin 24-26 lukemin. Pitkän erätauon jälkeinen kolmaskin erä alkoi vielä tasaisesti ja Ducks johti erää vielä 9-10, mutta sen jälkeen Loimu sai uuden vaihteen silmään ja pian taululla komeili jo 23-16. Tämä vaihe ottelusta katkaisi Ducksin selkärangan ja neljännessä erässä ei voittajasta ollut enää epäselvyyttä, vaikka lopussa Ducks hieman kaunistelikin lukemia hakkuri Aleksander Rastamon syöttövuorolla.

  • Taas vaihteeksi aloitettiin heikosti kolme ekaa erää. Se on ollut meidän alkuvuoden heikkous. Menee pakkopullaksi, kun ei saada ilosta kiinni. Oma tyyli pelata löytyi onneksi, kommentoi Loimun Väinö Rahko.

Ducksin kokoonpanosta puuttui keskiviikkona nilkkansa pyöräyttänyt passari Joona Väänänen. Loimulta sen sijaan keskitorjuja Joaquin Layus puuttui vielä kokoonpanosta samasta syystä. Loimun liberotontilla ottelun avasi olkapäävamman vuoksi pitkään poissa kentiltä ollut Aatu Kulmala. Ottelun keskivaiheilla liberona hääri myös Esko Vuorinen, mutta Kulmala palasi tontilleen vielä ottelun loppupuolella. Molemmat Loimun liberot onnistuivat kelvollisesti, mutta tämän ottelun ykköslibero löytyi Ducksien takakentältä, sillä vieraiden ranskalainen Louis Pineau valittiin sekä ottelun ProLiberoksi että vieraiden parhaaksi pelaajaksi.

Joukkueiden parhaiksi pelaajiksi valittiin otteluisäntä ME Gropupin toimesta Ducksilta Louis Pineau ja Loimulta Väinö Rahko. Ottelun suurimman pistemäärän tehtaili Loimun hakkuri Joonas Jokela, jolle kirjattiin 25 pistettä tehoin +12. Rahkon saalis oli 21 pistettä hyvin +17 tehoin. Ducksin paras pistemies oli hakkuri Aleksander Rastamo 18 pisteellä. Ottelussa nähtiin yhteensä peräti 24 torjuntapistettä, joista 13 teki Loimu ja 11 Ducks. Pelaajista suurimman torjuntasaaliin kokosi keskipelaaja Lauri Lehtonen 8 torjunnallaan. Loimun passari Tomi Saariselle kirjattiin 6 torjuntapistettä.

  • Hyvän väännön jälkeen kiva että pisteet tuli meille. Aika suurta osaa tässä pelissä näytteli hyökkäysvirheet. Joka erässä kumpi teki enemmän virheitä hävisi erän. Me löysimme syötön ja torjunnan yhteyden mitä pidemmälle mentiin. Tehtiin järkevä syöttöpeli ja saatiin kaveri ahtaalle, kehui Loimun päävalmentaja Mika Rantanen.

Loimulla alkaa nyt pidempi, noin kuukauden mittainen, tauko kotiotteluista. Kerttulassa isketään Mikasaa parkettiin seuraavan kerran helmikuun 17. päivä, kun rovaniemeläinen Perungan Pojat saapuu Raisioon.

KATSO MYÖS: TilastotValokuvatRuudun matsikooste

20.1. Ducks saapuu lauantaina vierailulle Raisioon

19 tammikuun, 2023

Loimu palaa lentopallon Mestaruusliigassa tositoimiin puolentoista viikon ottelutauolta, kun Vantaa Ducks matkustaa lauantaina Raisioon vierailulle nyky- ja ex-pääkaupunkien naapurikaupunkien derbyyn. Otteluisäntänä toimii ME Group.

 

Runkosarjan kääntyessä hiljalleen loppusuoralle taistelee Loimu edelleen hyvistä asemista ja pudotuspelien kotiedusta. Tällä hetkellä Loimu on sarjataulukossa neljäntenä tasapisteissä kolmantena olevan ja yhden ottelun enemmän pelanneen Hurmoksen kanssa. Toisena ole Akaa-Volleykaan ei ole kuin viiden pisteen päässä. Vantaa Ducks hamuaa niin ikään lisää tärkeitä pisteistä sarjataulukon loppupään kamppailussa viimeisistä pudotuspelipaikoista. Ducks on tällä hetkellä sarjataulukossa kymmenentenä, mutta sen yläpuolella olevat TUTO Volley ja PerPo ovat iskuetäisyydellä. Toisaalta jumbona oleva KyKy-Betsetkään ei ole kuin kolmen pisteen päässä vantaalaisista.

 

Loimulle ottelutauko tuli hyvään saumaan, sillä joukkue on saanut Tiikerit-voiton jälkeen ajaa rauhassa sisään joukkueeseen liittynyttä yleispelaaja Eemeli Koukia sekä kuntouttaa nilkkansa alkuvuodesta pyöräyttänyttä Joaquin Layusta. Argentiinalaisen pelikunto on vielä arvoitus ja ratkaisu jäänee pelipäivän aamuun. Myös Ducksille tuli loukkaantumismurheita keskiviikkona, kun 0-3 kotitappioon päättyneen Tiikerit-pelin avauserässä passari Joona Väänänen pyöräytti nilkkansa ja joutui jättämään kentän. Hänen lauantaisesta pelikunnosta ei ole vielä tietoa.

 

Loimun ja Ducksin välinen kamppailua alkaa lauantaina 21. tammikuuta Kerttulan liikuntahallissa Raisiossa kello 17:00.

11.1. Loimu palasi voittojen tielle

11 tammikuun, 2023

Mestaruusliigan samoista sarjasijoituksista kamppailevat Raision Loimu ja Kokkolan Tiikerit esittelivät molemmat keskiviikkona uudet yleispelaajat, kun Kerttulan parketille palasivat ex-loimulaiset Eemeli Kouki oranssi-mustassa ja Kasimir Vuorinen kelta-mustassa pelipaidassa. Kolmatta erää lukuunottamatta tasaisen ottelun voitto ja täydet sarjapisteet jäivät kolmen ottelun tappioputkensa katkaisseelle Loimulle luvuin 3-1 (20-25, 25-22, 25-15, 26-24).

 

Ottelun kaksi ensimmäistä erää olivat tasaiset. Ensimmäisen vei nimiinsä Tiikerit ja toisen Loimu. Toisen erän tilanteessa 21-18 nähtiin kenties päivän kovimmat suosionosoitukset, kun Loimun oma kasvatti Eemeli Kouki vaihdettiin hetkeksi kentälle Kerttulassa oranssissa paidassa ensimmäisen kerran sitten kevään 2011.

 

Tasatilanteessa vietetyn pitkän erätauon jälkeen pukukopeista kentälle näytti palanneen vain yksi joukkue ja Loimu vei kolmannen erän nimiinsä tylysti. Tiikerit ei kuitenkaan antautunut, vaan neljännessä erässä taisteltiin ja edettiin aivan rinta rinnan aina jatkopalloille asti. Lopulta Loimun torjuma pallo osui Antti Leppälään ja painu hänen kauttaan Loimun takarajan yli ja Loimun pelaajat pääsivät suorittamaan helpottuneen oloista voitontanssia kotiparketillaan.

 

  • Hyvin tyypillinen peli mitä Kokkolaa vastaan odotettiin tulevan. Semmoisia erikoisempia palloja ja puolustuksia sekä pitkiä palloralleja – yleisöön menevää peliä. Me oltiin tarpeeksi kärsivällisiä ja sitten kun oli paikka niin vedettiin kovaa, kehui Loimun kapteeni Tomi Saarinen.

 

Joukkueiden parhaiksi pelaajiksi otteluisäntä Naantalin Aurinkoinen valitsi Joonas Jokelan ja Antti Leppälän. Ottelun ProLibero oli Loimun Esko Vuorinen ja Loimun vieraana ollut Lions Club Raisio palkitsi Loimun ”Leijonapelaajaksi” Sebastian Pozo Hernandezin. Ottelun paras pistemies oli Loimun hakkuri Joonas Jokela 29 pisteen saaliilla. Tiikereiden puolelta paras oli hakkurin tontille palannut Daniel Thiessen 23 pisteellä.

 

Valmentajat olivat ottelun jälkeen yksimielisiä yhdestä tärkeästä ottelun ratkaisutekijästä. Tiikereiden Mikko Keskisipilä aloitti Loimun puolustuksen kehumisen:

  • Hattua pitää nostaa kaverille. He puolustivat todella hyvin. Etenkin viimeisessä erässä sinne ei meinannut jäädä mikään pallo. Mekin puolustettiin hyvin, mutta silti hävittiin siinä tänään. Kolmas erä oli meiltä ohipeli, mutta muuten oli hyvin tasaista ja minusta hyvää ja yleisöön menevää lentopalloa.

 

Ja Loimun Mika Rantanen jatkoi samoilla linjoilla:

  • Olen koittanut painottaa sitä, että puolustus on aika paljon asennekysymys. Tarvitaan hyvä asenne ja kärsivällinen peli. Me onnistuuttiin siinä tänään. Sitä kautta luodaan henkeä ja voitontahtoa. Tottakai Joonaksella ja Seballa on hyvät tehot ja Esko ja varsinkin Väinö tekivät todella hyvää työtä kentällä.

 

KATSO MYÖS: TilastotValokuvatRuudun matsikooste

10.1. Eemeli Kouki liittyy Loimuun ennen keskiviikon Tiikerit-ottelua

10 tammikuun, 2023

Loimu pelaa keskiviikkona erittäin tärkeän lentopallon Mestaruusliigan kotiottelun, kun raisiolaisten kanssa samoista sarjasijoituksista kamppaileva Kokkolan Tiikerit saapuu Kerttulaan vierailulle. Kolmen ottelun tappioputkessa oleva Loimu saa otteluun piristysruiskeen, kun joukkueen kokoonpanon liittyy kokenut entinen maajoukkuepelaaja ja Loimun oman juniorikoulun kasvatti yleispelaaja Eemeli Kouki (32-v, 194 cm). Samalla oman juniorikoulun kautta Mestaruusliigajoukkueeseen nousseiden pelaajien määrä nousee jo kymmeneen.

Loimun yleispelaajaosasto on ollut vajaa syksystä alkaen, jolloin dominikaaniyleispelaaja Wilfrido Hernandez ei päässytkään matkustamaan Suomen lupa-ongelmien vuoksi. Loimu on mennyt alkukauden kolmella yleispelaajalla, mutta nyt peli- ja harjoitusvahvuuteen saadaan neljäskin yleispelaaja.

  • Syksy meni itsellä aika pitkälti koulu- ja muutamat työhommat edellä, joten aikaa ei jäänyt oikein muuhun kuin fysiikan tekemiseen ja ylläpitämiseen. Kun hommat rauhoittuivat ennen joulua, aloin hiljalleen käydä treeneissä myös sitä silmällä pitäen, jos vielä ehtisi hyppäämään mukaan loppukaudeksi johonkin. Loimu valikoitui hyväksi vaihtoehdoksi, kun Mika Rantanen kyseli treeneihin jo syksyllä ja olimme jutelleet Aapelin kanssa, että olisi mahtavaa pelata samassa joukkueessa ensimmäistä kertaa, kommentoi innokkaana Mestaruusliigaan palaava Kouki.

Loimussa lentopallo-oppinsa saanut Kouki debytoi oranssissa paidassa Mestaruusliigassa vuonna 2008. Tämän jälkeen hänelle on kertynyt mittava määrä lentopallokokemusta niin kotimaissa kuin ulkomaidenkin kentillä. Kotimaan pääsarjassa hän on edustanut Loimun lisäksi Lakkapäätä, Hurrikaania ja TUTO Volleyta. Ulkomaan pääsarjakokemusta on kertynyt Romaniasta, jossa hän edusti Steua Bukarestia kaudella 2017-2018. Maaotteluita hän on pelannut 36 kappaletta.

  • Joukkueella on mennyt kausi todella mukavasti ja haluan osaltani tuoda laajuutta ja kokemusta sekä toivon mukaan myös menestystä loppukaudelle. Ajatuksissa on myös aina ollut jossain kohtaa paluu juurille omaan kasvattajaseuraan yli 10 vuoden tauon jälkeen, hymyili Kouki ympyrän sulkeutuessa.

Kokkolan Tiikerit vieraili juuri lauantaina Turun seudulla ja hävisi hieman yllättäen TUTO Volleylle lukemin 3-2. Tiikereiden kokoonpanosta kyseisessä ottelussa puuttui kaksi joukkueen kolmesta yleispelaajasta ja tämän vuoksi hakkuri Daniel Thiessen joutui vieraalle tontille yleispelaajaksi. Tiikerit eivät olleet ehtineet harjoittelemaan uudella kokoonpanollaan lainkaan, mutta keskiviikon Loimu-otteluun mennessä heillä on aikaa hioa uusiakin kuvioitaan. Päävalmentaja Mikko Keskisipilä esitti lauantain ottelun jälkeen toiveen, että keskiviikkoon mennessä kokoonpanon löytyisi lisää aitoja yleispelaajiakin.

Loimun ja Tiikereiden välinen ottelu alkaa keskiviikkona Kerttulan liikuntahallissa Raisiossa kello 18.30. Tunti ennen ottelun alkua alkaa Loimun Happy hour, jonka aikana otteluisäntä Naantalin Aurinkoinen tarjoaa kinuskikermakakkua kahvin kera sadalle ensimmäiselle.

loimu_tunnus_oranssi

Raision Loimu ry
c/o Rabbit Visuals Oy
Itäinen Rantakatu 64b
20810 Turku

+358 (0) 44 043 2116
info(at)raisionloimu.fi

Vieritä ylös